keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Monenmonta Juhlaa

Elementin tyttösistä Seena, Salla ja Liisa saivat nyt lukio-opinnot kunnialla kasaan, jonka johdosta heidät kruunattiin hohtavilla valkolakeilla. Muilla joukkueen kaunokaisilla olikin sitten kiertämistä sateisena kesäkuun lauantaina, kun juhlia käytiin läpi jopa kuudet. Kaikki kuusi ylioppilasta, joiden juhlissa tytöt kävivät, ovat voimistelleet Kristallit joukkueessa. Alhaalla on kuvia Liisan, Sallan ja Seenan juhlista.





Suuresti kaikkia kiittäen parhaimmasta juhlaseurasta ja tuhansista onnitteluista,
Ylioppilas Lizzie

lauantai 12. toukokuuta 2012

Koko kisakausi yhdessä blogitekstissä

Tässä on ehtinyt vierähtää jo melkein kokonainen kisakausi eikä blogia ole päivitetty sitten Rostovin kisojen. Ensimmäiset kilpailut Suomessa kisattiin Caribia Cupissa, pettymys oli suuri, kun pisteet olivat yli 2pistettä vähemmän kuin Oscar Cupissa, vaikka eihän ne tavallaan olleet kovin verrattavissa toisiinsa. Kisojen jälkeen jatkettiin kuitenkin entistä motivoituneemmin hiomaan ohjelmaa. Caribia Cupin jälkeen ollaan sitten ehditty kisaamaan Tul:n piirin kisoissa, mikä voitettiin, en tiedä monennetta kertaa (eipä siellä oo tainnut nyt pariin vuoteen olla oikein ketään vastustajia). Svolin aluekilpailut kisattiin tutussa Töölön kisahallissa.

MM-karsinta käytiin Vaajakoskella Kilpasarjojen finaalin jälkeen. Kisoihin lähdettiin lauantaina aamupäivän treenin jälkeen ja yövyttiin Jyväskylän hotellissa. Suoritukset olivat perussiistejä eikä mitään isoja mokia tapahtunut. Kuitenkin 2. näyttö oli huomattavasti vapautuneempi sekä tarkempi. Suorituksiin oltiin siis tyytyväisiä, mutta pisteisiin ei niinkään, vaikka toisen näytön pisteet nousivat reilut puoli pistettä ensimmäisestä näytöstä.

Tänä keväänä kisakausi on osoittautunut harvinaisen pitkäksi (1.kisat helmikuun lopussa ja vikat nyt vkl!).Olemme ehtineet hioa ohjelmaa hyvin paljon nyt kisakaudellakin, varsinkin  MM-karsinnan jälkeen kun on ollut pitkä väli SM-kisoihin. Kisoja on ollut melko harvaan tahtiin ja sen ansiosta olemme pystyneet pitämään vähän kevyempiä treeniviikkoja, jotta lihakset eivät menisi niin tukkoon. Pääsiäisenä meillä oli jopa kolmen päivän loma! Se tuli kyllä niin tarpeeseen! Mutta vaikka kuinka yrittäisi, niin kyllä ne lihakset ja koko kroppa huutaa hoosiannaa nyt kun viimesiä viedään.

Huomenna starttaa viimeiset kisat eli SM-kilpailut. Ne käydään taas hyvin tutussa Töölön kisahallissa. Jännä, kun sieltäkin on niin erilaisia muistoja ja fiiliksiä.. Tuntuu jotenkin hassulta vetää viimeisiä ohjelmankohtia jo kisapuku päällä, juuri ennen kun joukkue tullaan hakemaan keskittymistilaan siinä samalla alueella ja matolla, kun missä on tottunut vetämään keskiviikkoaamuisin silmät ristissä ja aivot unessa mm. lattiabalettia :D

Tsemppiä kaikille kisoihin! Nyt nautitaan!

Loppuun vielä pisteitä:

Caribia Cup: 4,75  2,45  7,40 = 14,60
Tul.n piiri: 4,80  3,20  8,25 = 16,25
Svolin alue: 5,05  2,85  7,45 = 15,35
MM-karsinnat: 1.näyttö: 4,80  2,70  7,35 = 14,85
2.näyttö: 4,95  2,75  7,65 = 15,35


KANATANSSI keskellä kisaohjelmaa..ööö..siiis voiko joku näyttää tältä?....minä

torstai 1. maaliskuuta 2012

Ростов-на-Дону, Россия

 Привет!
 Noniiin, 36 tuntia matkustusta ja yö lentokentän lattialla 700 kilometriä ohi määränpäästä, mutta perille selvittiin ja oli se sen arvosta! Alkukilpailu kisattu ja pisteet 16,88, sijalla kaksi, Oscarin jälkeen. Huomenna finaaliin vetää toinen Latiskoksu!




sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Viikko ja kaksi päivää!

Muutama viikko sitten Kisakalliossa oli tosiaan juniori maajoukkueringinleiri, jolle mekin osallistuimme. Ajomatka Lohjalle oli semi pelottava, kun tiet pöllysi valkoisena ja lunta satoi siihen malliin, ettei eteenpäin nähnyt kunnolla kuin ehkä kymmenen metriä. Jossain vaiheessa edettiinkin moottoritiellä sellaiset päätähuimaavat 35km/h!

No perille selvittiin kuitenkin onneksi turvallisesti. Leiri alkoi mukavasti kahden tunnin tehokkailla omilla treeneillä. Seuraava tunti oli Iiriksen pitämiä perusharjoitteita piruettien ja tasapainojen kehittämiseen. Saatiin tosi hyviä neuvoja etenkin pystyvaa'an kehittämiseen, ja tunnin akrobatia osuudella huomasimme, että kyllä sitä senioritkin pystyy vielä temppuilemaan :D

 Perjantain viimeinen tunti oli älyttömän innostava ohjelma treeni Hanna Asikaisen kanssa. Vaikka kello oli yli yhdeksän, niin hirveellä innolla ja adrenaliinipiikillä onnistuttiin vielä vetämään ohjelma läpi ja Hannalla oli paljon hyviä vinkkejä ja kommentteja ohjelmasta. Poistettiin muun muassa paljon sipisipisipisipisipinää ja täpitäpitäpitäpitäpitäpinää ohjelman liikkumisista! Perjantaista jäi kaiken kaikkiaan tosi kiva fiilis taas jatkaa treenaamista seuraavana päivänä.

 Lauantaina herätys oli siinä puoli seiskan aikaan (herätyskellon soidessa fiilis ei enää ollut niin kiva). Sitte vaan hiukset siististi, treenikamat päälle ja nopeasti aamupalalle. Treeniohjelma alkoi Iiriksen jalkatekniikalla ja liikkuvuudella. Taas saatiin eri liikkeiden kehittämiseen ihan uusia, hyödyllisiä vinkkejä, joita Iiris oli maailmalta kerännyt. Treeni oli Kisakallion uudessa salissa, ja sen isoista ikkunoista oli treenin ohessa ihana seurata, miten aurinko alkoi nousta ja ihana lumimaisema tuli esiin :)



Lounaan jälkeen oli taas omaa treeniä, jonka aikana Päivi seurasi Riinan valmennusta ja antoi tälle lopuksi ohjeita, kuinka valmennusta voisi vielä kehittää. Me emme noita Päivin neuvoja kuulleet, mutta Riina kertoi sen verran, että meidän joukkueella on kuulemma oma kieli ja eleet, joita ulkopuolinen ei ymmärrä ollenkaan :D


 

Yhden oman treenin jälkeen oli sitten vuorossa kauan odotetut (ja pelätyt) lihastasapainotestit. Mutta kai ne ihan hyvin meni, nyt vaan odotellaan tuloksia! Testien lomassa käytiin aina syömässä ja onnistuttiin (lähes) kaikki ahtamaan ittemme ihan täyteen ja Vipen ohjelmatreeniin ja sen jälkeiseen ohjelmien esitykseen oli sitten kiva mennä aivan hirveessä ähkyssä! Lauantai loppui "kasva urheilijaksi" luentoon, jolla meille vielä kerrattiin urheilijan nukkumisen, syömisen ja treenin tasapainon tärkeyttä.

Vika leiripäivä alkoi leppoisasti kello kahdeksalta tasapainojen oikeaa suoritustekniikkaa treenaamalla. Toisin sanoen yritettiin siis paikantaa kaikenmaailman eri lihaksia kehosta ja saada ne käyttöön tasapainoissa. Noiden kahen tunnin aikana ehti saada melko hämmentyneen fiiliksen, mut opittiin paljon uutta ja saatiin lisää ajateltavaa!

Vuorossa oli taas pari tuntia omaa treeniä, ja niiden jälkeen sunnuntain viimeinen tunti, joka oli tanssia. Teimme kahta erilaista show painotteista sarjaa. Vaikka pieni väsymys painoikin päälle ja keskittyminen ja oppimiskyky ei ollut aivan parhaimmillaan, niin tunti oli tosi hauska ja hyvä loppukevennys leirille! Toinen sarja oli Rihannan tahtiin, ja nyt tästä biisistä tuleeki mieleen vaan se tanssi ja discokäsi:


Kaiken kaikkiaan tosi hyvä leiri ja kaikin puolin hyödyllinen! Ja sen kruunasi tietty Kisakallion älyttömän hyvät ruoat! :D Viikonlopun treenistä jäi siis hyvä fiilis ja lihaksistakin kyllä huomasi, että töitä tuli tehtyä!


Ylppärikausi avattiin heti leirin jälkeisellä viikolla äidinkielen tekstitaidon kokeella, ja tämän viikon alussa oli vuorossa englannin ja ruotsin kuuntelut. Viikko on ollut muutenkin todella tapahtumantäyteinen! Torstaina oli Sallan, Seenan, Liisan ja Annikan penkkarit, sekä Hillan, Empun ja Saran vanhojen tanssit. 


Perjantaina taas tavattiin meidän uusi psyykkinen valmentaja Tuulia! Se oli jännää, koska meillä ei aiemmin ole suoranaisesti ollut tällaista psyykkistä valmennusta. 

Sunnuntaina menimme laskiaisen kunniaksi, ja koska treenisalit eivät olleet auki, Paloheinään pulkkailemaan. Mäkien ylösnouseminen kävikin ihan treenistä! 



Emppu ja Liisa on solariumissa.


Huomenna taas jatkuu ohjelman kehittäminen seitsemän tunnin treeneillä kotisalilla Latokartanossa. Matkat Rostoviin on vihdoin hankittu ja viisumitkin on kaikenlaisen sähläyksen jälkeen nyt hoidettu. Puvut on valmistumassa Maijan ja Eitsun toimesta ennätysnopeutta ja ensi viikolla päästään varmaan koristelemaan! Viikko ja kaksi päivää Rostoviin lähtöön!!!

-Seena


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Elämän isot ilot ovat pieniä asioita

Voimistelijaa ei ole vaikea saada iloiseksi. Joukkueen onnistunut suoritus, uuden oppiminen, kehu valmentajalta, tai vaikka joukkueen uusi treenikampaus riittää saamaan iloiseksi ja hymyn kasvoille.



Noista saparoista riitti meille naurun aihetta koko maanantain treenin ajaksi :D

Hymyilyttää, terveisin Seena

P.S. Lukekaa alempi postaus, niin ootte kärryillä meijän uusista tuulista! :)

perjantai 27. tammikuuta 2012

In our Element


Vaikka meidän mielissämme kristalli tuleekin aina olemaan joukkueemme symboli, päätimme vaihtaa nimemme tänä keväänä. Uutta nimeä on pohdittu siitä lähtien kun vaihdoimme Eliseen, mutta vasta nyt uskalsimme toteuttaa muutoksen. Vihdoin löysimme nimen, joka tuntui meille sopivalta ja merkitykselliseltä. Muutos tuntui nyt sopivalta myös siksi, että lähdimme tähän kevääseen alusta asti erilaisella asenteella ja puhtaalta pöydältä. Kisoissa meitä ei siis enää kuuluteta matolle Kristalleina, vaan uusi nimemme on Element.

Element tarkoittaa suorana suomennoksena yksinkertaisesti elementtiä. Ja voimistellessamme me olemmekin elementissämme, niinkuin lintu on elementissään lentäessään ilmassa.

Element = The situation in which you are happiest and most effective.

Kevään ohjelmammekin yksi elementeistä on ilma. Teemamme on nimittäin lähtöisin perhosesta -meille sopivalla tyylillä toteutettuna, tietenkin. Enempää emme tässä vaiheessa kuitenkaan vielä paljasta ;)






Uuden nimen lisäksi myös kokoonpanoomme on tullut uudistusta. Helsingin Kotkien Hämppiksistä tuttu kasvo, Minttu, liittyi perheeseemme ja matkustelee nyt Oulu-Helsinki-Oulu väliä viikoittain treenatakseen kanssamme. Minttu nimittäin asuu Oulussa ja opiskelee nyt toista vuotta Oulun Ammattikorkeakoulussa tanssinopettajaksi. Patasten perheestä tuli enemmänkin vahvistusta joukkueeseemme; Eija-Leena Patanen a.k.a. Eitsu valmentaa meitä nykyään Riinan ja Pilvin apuna. Jannika taas joutui isänsä päätöksestä lopettamaan voimistelun.




Olemme koko tiimi todella innostuneita uudesta ohjelmasta ja tästä keväästä. Innostus on tuonut treenisalille hyvän ja motivoituneen tunnelman. Hyvän fiiliksen ansiosta harkkoihin on kiva tulla joka päivä ja halu kehittyä etenkin joukkueena, mutta tietysti myös yksilöinä, on älyttömän suuri. Ensimmäiset kilpailumme ovat aika varmasti kansainväliset kilpailut Rostovissa, Venäjällä, sillä kisajärjestäjät siellä vastasivat vihdoin viestiimme ja toivottivat meidät tervetulleiksi!




Tulevana viikonloppuna pidämme tehotreenejä Helsingissä, jotta ohjelma on vielä paremmassa kunnossa ensi viikon juniori-maajoukkueringinleirillä. Lauantain kuuden-tunnin treenin jälkeen menemme lisäksi vetämään ensiesiintymisen uudella ohjelmallamme Mintun papan synttärijuhliin!


Seenan ja Sallan Sairasosasto SSS kiittää ja kuittaa Laajasalon jäätävältä lattialta!

torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluja kaikille!

Ääk en voi uskoakkaan, että on mennyt taas yksi vuosi! Vastahan yhdessä juhlistettiin vuotta 2011 ja nytkö se on jo vaihtumassa? Noh ei mikään muu auta kun totuttaaa itsensä siihen ajatukseen, kun kerran treenilomakin alkoi..Tänään oli siis viimeiset treenit ennen joulua ja onhan se outoa ku ei kolmeen päivään nändä toisiamme, sen mukaiset hyvästelytkin oli äskön! :) <3

Koko treeni kuunneltiin erilaisia joululauluja, mitä Riina aina valitsi meille. Tonttulakkeja kellään ei ollut päässä, vaikka eilen oltiinkin puhuttu, että vois pistää :D Loppuverkka Heiccutontun johdolla ja sitten oli hyvä fiilis lähteä pienelle lepotauolle. Treenien lopuksi jaettiin toisillemme joulukortteja ja pikkuyllätyksiä! :)

Treenien jälkeen päätettiin lähteä yhdessä, kuitenkin melko vajaalla porukalla syömään kiinalaiseen ravintolaan, Malmille :D Se oli sitten pienimuotoinen kauden päättäjäinen/pikkujoulut, kun ei kumpiakaan oikein ehditty järjestämään missään välissä. Hyvä ruoka kuitenkin kelpasi vallan hyvin, seura oli sitäkin parempaa.

Kaikkien niiden ruoka-annosten jälkeen istuskeltiin ja juteltiin, kunnes meitä kehotettiin rupeaa maksamaan, kun paikka oli menossa kiinni! Pitkien hyvästelyjen jälkeen päästiin lähtemään koteihimme päin, mutta Lissukan kanssa lähdettiin pienelle koeajolle, ku se oli päässy inssin tiistaina ykkösellä läpi(WOHOOO)! Minttu oli todistamassa tätä parin kilometrin matkaa :D Päästiin perille asti ja autokin säilyi ehjänä..Sitten taas hyvästelyjä ja matka jatkui nyt kohti Mintun kotia..sitten taas hyvästelyjä ja vihdoinkin mäki pääsin kotiin asti!
Nyt kyllä tuntuu omituiselta..vatsa täynnä mutta olo tyhjä?.... No heei onneksi treenit taas jatkuu 26 päivä ja ruvetaan tekemään toivottavasti vähän enemmän sitä kevään ohjelmaa! Eli mitään pitkää joululomaa meillä ei ole. Joulun ja uuden vuoden välissä treenataan aika paljon, että ohjelmaa saataisiin kasattua mahd. paljon, mutta hyvä niin, mitä muutakaan tekemistä meillä olisi jos ei treenejä ;D ..säälittävää..

Mut nyt toivotan hyvää joulua kaikkien Krisujen puolesta! Nauttikaa!


-gali-