tiistai 11. toukokuuta 2010

Kisaohjelma!

Meijän MM-karsintojen suorituksen voi käydä kattelee youtubesta, tässä siihen linkki! :)

http://www.youtube.com/watch?v=rHVObFJPovg

torstai 6. toukokuuta 2010

What's up with Kristallit

Ulkona on aivan ihana sää ja Seena täällä joutuu istumaan kotona koska on hieman kipeä, niin että päätin sitten tulla vähän kirjoittelemaan kuulumisia kun kerrankin on turhaa aikaa.

Galina oli puolitoista viikkoa Moskovassa koulun kanssa, eli olemme taas harjoitelleet vajaalla porukalla, mutta ohjelma on silti mennyt paljon eteenpäin lyhyessä ajassa. Pidimme tässä pari viikkoa sitten kotisalillamme Latokartanossa ns. yleisölle avoimet treenit, eli siis kutsuimme ystäviä ja perheenjäseniä katsomaan harjoituksiamme, kun ajattelimme että se voisi auttaa pääsemään eroon esiintymispaineista. Ja katsojia sitten tulikin aika paljon! Treenit olivat tosi hyvät ja ihan varmasti myös hyödylliset.






Viime maanantaina oli MM-karsinnat Korsossa. Tavoitteena meillä oli vain yksinkertaisesti tehdä hyvä ja puhdas suoritus, johon olisimme itse tyytyväisiä. Aamulla olimme kaikki koulussa pari ensimmäistä tuntia ja siinä yhden aikaan kokoonnuimme meille laittamaan nutturoita ja meikkaamaan. Matkustimme Korsoon nopeasti junalla ja aloitimme melko pian hallille saavuttuamme lämmittelyn harkka suokkaa varten. Liisa oli edellisenä iltana käynyt lääkärissä kun ei saanut jostain syystä henkeä kunnolla ja Heidikin oli kipeänä, tosin silloin ajattelimme sen huonon olon johtuvan siitepölyallergiasta. Kaikki jaksoivat silti hienosti treenata, mutta harkassa oli jännitystä ja hätiköintiä mukana, mistä syystä ohjelmassa näkyi pientä eriaikaisuutta. Mutta harkka suorituksen tarkoituksenahan onkin purkaa turhat paineet, niin kuin Eitsu (Hämppisten valmentaja) meille sanoi.

Pukuhuoneessa lisäsimme aurinkopuuteria naamaan, söimme kunnolla, analysoimme harkka suokkaa kameralta ja rentouduimme hetken ennen kuin oli taas aika lähteä treenaamaan. Kaikilla taisi olla aika rauhallinen fiilis ja Riinakin ihmetteli miten vaikutimme niin rennoilta. Lämppään ei mennyt nyt pitkää aikaa ja ehdimme ihan rauhassa kuunnella musiikkia ennen kuin saimme siirtyä harjoitustilaan.

Kisamatolla ainakin itse huomasin Riinan hymystä, että nyt menee hyvin. :) Suoritus meni tosi hienosti, tekeminen oli yhdenaikaista ja itsevarmaa ja teimme oikeastaan vain yhden ainoan ison mokan ristarissa. No, pisteet olivat sitten mitä olivat, emmekä päässeet edes toiseen näyttöön, mutta olimme itse niin tyytyväisiä suoritukseemme ja olimme täyttäneet yhteisen tavoitteemme, että emme antaneet pisteiden masentaa.








Seuraavissa treeneissä teimme vielä kaikenlaista pientä hiontaa ja keskityimme etenkin siihen, että joka liikkeessä on varmasti nilkat ja polvet niin kuin pitää. Kaiken pitäisi nyt olla ohjelmassa kohdallaan viikonlopun TUL:n mestaruuskilpailuja varten. Minun lisäkseni myös Janica kärsii nyt flunssasta ja Heidilläkin on koko viikko sairaslomaa koulusta. Pidämme nyt parin päivän treenivapaan, jotta ehtisimme kaikki tervehtyä ennen kisoja, ja lihaksetkin kaipaavat kipeästi palautumista. Viikonloppuna olemme sitten taas superkunnossa ja valmiina näyttämään parhaamme. Huomenna pidämme aamutreenit varmaan heti siinä puoli kahdeksan aikaan, ja iltapäivällä lähdemme seuran bussilla kohti Vaajakoskea. Hmm.. tänään täytyisi siis vielä etsiä makuupussit sun muut ja pakata matkalaukku kisoihin-pitkästä aikaa! :)


Enää 21 päivää koulua jäljellä ja 7 viikkoa meijän Italian matkaan!!!