tiistai 22. joulukuuta 2009

Loma!

Kisojen jälkeen olemme treenanneet kevyemmin ja teimme tanssin seuramme joulujuhlaan. Musiikkimme tanssissa oli Elisan Dancing. Tanssista tuli mielestämme todella ihana ja sen esittäminen juhlassa oli mahtavan tunnelmallinen kokemus.




Joulujuhlan jälkeen olemme jatkaneet kevään - edelleen melko keskeneräisen - kilpailuohjelmamme harjoittelua.


Eilen meillä oli tämän vuoden (ja myös tämän vuosikymmenen! :D) viimeiset harjoitukset, ja nyt edessä on siis reilun kahden viikon loma, itsenäistä treeniä, muutama baletti tunti ja myös toivottua palautumista.
Treenit jatkuvat melko pian uuden vuoden jälkeen. En malta odottaa!

-Seena




Kristallit toivottavat ihanaa joulua! :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kisakauden puolivälissä


Kahet ekat kisat on nyt takana ja ollaan tosiaan kisakauden puolessavälissä! Olimme molempien kisojen suorituksiin ihan tyytyväisiä, tietysti tekemistä treenisalilla on vielä todella paljon. Svolin aluekilpailuiden pisteet jäivät toki hieman harmittamaan, mutta olemme saaneet paljon hyvää palautetta tuomareilta ja valmentajilta ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Aloimme nyt treeneissä keskittyä enemmän vartaloliikkeisiin ja jatkuvuuteen, sekä hyppyjen muotojen samanlaisuuteen.
Viikko aikaa seuraaviin kisoihin, jotka on siis Tul:n mestikset Kotkassa.
Päätimme, ettemme sittenkään osallistu Winter Gameseihin joulukuussa.

-Seena

maanantai 19. lokakuuta 2009

Muutama söpskä kuva vielä kesän leiriltä :)))

Oli pakko lisä tänne, kun sain niitä vihdoinki :))
Natskulla oma show menossa :)

Täytyy keskittyy :)





Kung Fu Pandat ;))

marjanpoimimisystävät ;))

perjantai 16. lokakuuta 2009

Kisoja odotellessa

Treenaus jatkuu normaaliin tapaan, tosin muutama loukkaantuminen/rasitusvamma on tullut, ja niiden takia kaikki eivät pääse kilpailemaan. Ohjelman kuvioita ja paikkoja on siis muuteltu. Treenisalillemme Viikkiin ei ole vieläkään tullut voimistelumattoa, jonka olisi pitänyt tulla jo yli kaksi kuukautta sitten, joten ensimmäiset mattotreenimme taidamme saada vasta kilpailuissa viikon päästä. Enää viidet treenit ennen ensimmäisiä kilpailuita ja tekemistä riittää. Piirin kilpailuissa Kisahallilla esitämme myös nauha-ohjelmamme!

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

26-27.9 Tul:n kutsuleiri, Kisakeskus

Lähdettiin matkaan aikaisin lauantaiaamuna kahdella autolla. Riina kävi hakemassa ensiksi Jannin 6.20, Heidin&Notin, mut ja viimeseksi Kekun stadista. Oltiin hieman myöhässä aikataulusta kun Heidi ja Noti nukku pommiin :) Toiset matkusti Seenan iskän kyydissä. Matka sujui aika nopeesti ajaen välillä hieman ylinopeutta, kun piti ehtiä leiripaikalle ennen klo 9, jolloin leiri alkoi. Melkein kaikki nukku suurimman osan matkasta, vaikka takapenkillä tilan tanssa oli pieniä ongelmia, kun meitä istu siel 4!

Hieman yli kahdeksan jälkeen saavuttiin jo Kisakeskukseen ja toiset olivat jo odottamassa meitä. Istuskeltiin pitkään aulassa ja alkoi hieman huolestuttaa, että onkohan leiri varmasti täällä, kun Riina vielä autossa tajusi, ettei ollut missään vaiheessa tarkistanut missä leiri edes pidetään. Vaihdettiin silti treenivaatteet ja revittiin keiloista vanhat teipit irti. Ja noin varttia vaille muut joukkueet rupesivat tulemaan.

Yhdeksältä leiri avattiin ja kun kaikki joukkueet ja ohjaajat olivat esitelleet itsensä alkoi jakautuminen ryhmiin(oltiin Pippurien kanssa samassa ryhmässä) ja sen mukaan mentiin omalle tunnille. Meillä oli ensimmäisenä HipHop-tanssitunti, jonka meille veti Isabella. Yritettiin unohtaa voimistelulliset liikeet ja Isabella opetti meille muutamat sarjat joita harjoiteltiin. Oli tosi vaikeeta tehdä ei voimistelumaisesti, mut oli todella hauskaa ja 1.5h meni hetkessä. Riina ja Kekku, joka siis oli kipee eikä voinut treenata, alkoivat teippailemaan meille uusia teippejä keiloihin. Tanssin jälkeen Sanixien valmenta piti meille jalkatekniikkaa, joissa tehtiin paljon relevee-kävelyjä, pompittiin ja kaikkia nilkka ja lihasjuttuja kumppareilla, jotka olivat todella hyödyllisiä. Sitten oli lounastauko..sokeripullat ensiksi, sitten munkit ja lopuksi suklaadonitsit. HYI. Toiset(Riina mallia näyttämässä) tais mennä vielä ottamaan kakkua, jota tarjottiin respan edessä.

Tunnin kuluttua ohjelmassa oli välinetekniikkaa, jota tehtiin Maria Ringisen kanssa. Harjoiteltiin paljon erilaisia heittoja ja pyöräytyksiä ja joitain ihmekeilakikkoja, mihin meidän aivoja ei selvästikkään oltu tarkoitettu. Keiloja siis lenteli koko ajan ja niistä sai ihan muutaman kerran päähä/naamaan.

"Kipu kasvattaa-keilat." Seenan ja Jannin läppä, jota kukaan muu ei oikein tajunnu koskaan. Välinetekniikan jälkeen Sanixien valmentaja ja yksi Sanix-tyttö, joka oli otettu mukaan mallitytöksi, pitivät kaikille joukkueille yhteisesti liikkuvuustunnin, jossa tehtiin enemmän aktiivisia venytyksiä. Tunti kesti vain 1h ja sen loputtua alkoi myös tunnin kestävä ruokatauko, jolloin mentiin syömään päivällistä. Sitten oli taas välinetekniikkaa, jota oli enää 45min ja sen jälkeen tanssia, jolloin jatkettiin jo aikaisemmin opittuja sarjoja ja harjoiteltiin seisomaan päällä/käsillä ja pyörimään selällä :DD Sen jälkeen harjoiteltiin hetken aikaa meidän nauhaohkaa ja tehtiin siihen loppu ja mentiin ruokalan aulaan treenaamaan ja odottamaan omaa esiintymisvuoroa. Esitys ei mennyt ihan nappiin, koko ajan joku sotkeutu nauhaan ja solmuja tuli, mutta muuten iha hyvä yritys sentää. Käytiin iltapalalla ja omissa huoneissa suihkuun. Klo 10 melkein kaikki kokoontuivat mun, jannin ja riinan huoneeseen ja katottiin BB :) Heti kun se loppui kaikki lähti omiin huoneisiin, pestiin hampaat ja ruvettiin nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna herättiin 7.30 ja mentiin aamiaiselle, jonka jälkeen tultiin takaisin omiin huoneisiin pakkaaman kamat. 8.45 aloitettiin lämppäämään yhdessä joukkueen kesken, mutta Sara, Emppu ja Liisa, jotka siis asuivat samassa huoneessa tulivat myöhässä, kun jostain syystä kuvitteli että aletaan treenaamaan vasta 15yli. Lämpättyään ja laskuilla menon jälkeen siirryttiin matolle näyttämään ohjelmaa taiteellisen tuomarille. Muutama koksu ja pari puolikasta tehtiin ja siirryttiin toiseen saliin. Pippurit näyttivät ensimmäisinä taas ohjelmaa ja me saatiin sen ajan rentoutua ja venytellä. Sitten meidän vuorollaan tehtiin matolla muutama koksu ja pari muuta kohtaa ja harjoiteltiin heittoja, sen aikaa kun Riina puhui tekniselle tuomarille. Viimeinen tunti oli Maria Ringisen kanssa, joka keksi vanhojen liikkeiden tilalle hauskempia uusia, jotka sopivat hyvin meidän ohjelman teemaan. Tunnin jälkeen oli lounas. Taas respassa tarjottiin kakkua ja kahvia.

"Sä naurat vaan tollasille ruokavitseille."
"No emmä jaksa angstaa siit et oon lihava!"

Leirin viimeisenä ohjelmassa oli venyttelyä ja rentoutumista Ringisen kanssa. Nostettiin ensiksi hieman sykettä keilanheittelyleikillä, jonka aikana muutama sai keilasta päähä..on se jännä itkee mut iha hullusti nauraa samaan aikaan! :D Sitten venytettiin kaikki reidet, kiertäjät, selkä ja sun muut. Yritettiin rikkoo ahdistava hiljaisuus Jannin ja Heidin kanssa, mutta muut ei oikeen pitäneet siiitä, kun vaan naurettiin. Mutta kyllä onnistuttiin loppujen lopuksi. Viimeiseksi tehtiin rentoutusharjoitus, jossa piti kuunella ohjeita, jotka tulivat nauhalta. Valot sammutettiin ja silmät sulkettiin ja otettiin mukava makuuasento ja taustalla soi rauhottava musiikki. Tämän rentoutuksen aikana muutama taisi jopa nukahtaakkin :D

Sen jälkeen oli loppupuhe tai joku sellainen ja leiri loppui. Vaihdettiin vaatteet ja lähdettiin taas Riinan autolla Helsinkiin päin. Toiset meni Saran äidin kyydillä. Takasmatka ei ollut iha niin jäinen kun menomatka ja juteltiin aika paljon kaikesta, mutta ahdasta takana oli kumminkin. Heitettiin Kekku taas stadissa Tennarin kohdalla pois, sitten mut meille, ja heidin ja notin ja viimeseksi jannin. Ja niin matka oli ohi!

"Miks en muka sais syödä kakkuu ku treenaan?"

Paikat on iha tajuttoman kipeet ja väsyttää iha hullusti! Onneksi huomenna pidetään vapaata treeneistä niin paikat ehtii palautua.

Kuvia tulee myöhemmin.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Syksy :)

Eli syksy tuli ja koulut alko..



Tässä ollaan treenattu oikein ahkerasti ja muutamissa esiintymissäkin ollaan käyty :)







Taiteiden Yössä käytiin esiintymässä Esplanadin lavalla. Ei menny ihan putkeen esiintymiset, mutta hyvää meininkiä riitti!


















Käytiin myös Itäkeskuksessa esiintymässä Svolin jossain tapahtumassa.. :)





Ollaan saatu yks uus salivuoro ja se on ihan ihkauusi palloiluhalli Latokartanossa :) Se on tosi iso sali ja siel on peilejä ja mattoki sinne on tilattu :)



Eipä tässä varmaan mitään muuta. Opiskelkaa ahkerasti ja treenatkaa vielä ahkerammin :)

tiistai 4. elokuuta 2009

Mökkileiri Tuusulassa 26-30.7

Noniin, eli pidettii treenileiri/chillausleiri Riinan mökillä 26-30.7 eikä 24-29 , jolloin sen piti ensin olla. Jouduttiin siirtämään ajankohtaa ja samalla leiri lyheni päivällä. Matkaan lähettiin pyörillä, paitsi Janni meni autolla, koska oli kipee. Eka mentiin junalla Keravalle pyörien kanssa ja Keravalla nähtiin Riina, joka pyöräili meiän kanssa sitte sinne mökille. Jesse otti autoonsa kaikkien laukut ja ajo ne sinne mökille :) (ettei tarvis pyöräillä niitte kanssa). Keravalta lähettiin pyöräilee itse mökille joka siis sijaitsi Tuusulassa, Rusutjärvellä eli Keravalt sinne oli varmaan joku 12 km matkaa. Matkan ensimmäinen tunari tuli 10 minuutin ajomatkan jälkeen. Eli Emppu kaatu, kun se sähläs jotain mp3:sensa kanssa. Matka meni muuten hyvin ja rennosti ja perille saavuttiin 12 maissa.





Pyöräilyn jälkeen oltiin kuumissamme ja ihan hikisiä, niin päätettiin lähtee uimaan. Kun oltiin uitu tarpeeks kauan, me mentiin takasi mökille pyörittelemään ja heittelemään keiloja sellaselle isolle nurmikentälle, joka sijaitsi mökkitontilla. Kädet oli kesäloman jäljiltä niin löllykät, että tuli hankittuu heti pari rakkulaa :D. Tunnin ajan tehtiin keilaa, kunnes alettiin ottaa aurinkoo ja odottelemaan ruokaa :) Oli rento alotus leirille! Sitten kun päästiin ruokapöydän ääreen, ni johan kaikki hiljeni. Riinan mummin makaroonilaatikko maistu kaikille hyvin. Ruoan jälkeen (eli n. klo 17) lähettiin polkemaan läheiselle koululle treenaamaan, kun oltiin vuokrattu se sali sieltä käyttöön. Ennen treenejä käytiin pikasesti uimassa koulun viereisessä rannassa. Treenit alotettiin klo.18 maissa. Riina säästi meitä ja teetti meille aika helpon treenin. Sen parituntisen aikana tehtiin syksyn ohjelmaa ja saatiin jonkun verran aikaseksi. Treenien jälkeen pyöräiltiin mökin läheiselle rannalla ja pulahdeltiin taas veteen ja sitten takasi mökille :)




Mökillä käytiin saunalla peseytymässä ja sen jälkeen iltapalalle. Meiät majoutettiin ullakolle ja siellä me sitten laitettiin pedit kuntoon ja mussutettiin Riinan tuomia tuliais-karkkeja Balilta :) Katottii myös pari kisavideoo (mm. legendaarisen kauhistuttava vanne ohjelma syksyltä -07 ja viime kevään SM-kisojen alku- ja loppukilpailujen oma suoritus sekä toisten ohjelmia). Sen jälkeen kello lähentelikin jo 12 ja mentiin nukkumaan, että jaksetaan seuraavana päivänä treenaa ahkerasti :)














Seuraavana päivänä herättiin 9:n maissa ja syötiin aamupala ja sitten 10 aikaan lähettiin polkemaan taas salille. Yhteen asti treenattiin syksyn keilaohjelmaa, sitten me mentiin käymään taas uimassa ja sen jälkeen mentiin sinne nurmikentälle harjottelemaan nauhatekniikkaa.. Kaikki oli vähän alottelijoita nauhan kanssa, mutta hyvin se sujui ja opittiin kaikenlaisia heittoja ja muita temppuja. Sitten oliki jo ruoka-aika ja Riinan mummi oli tehny meille riisii ja kanaa ja oli myös salaattia ja leipää. Syötiin vähän ahneesti, ku ei jäänny Riinalle, Ronjalle eikä mummille kanaa ja kaikki oli ihan ähkynä ruoan jälkeen. Ronja meni käymään autolla kaupassa ja me saatiin laittaa sille ostoslistaan, että mitä herkkuja se meille ostaa :) Tuli sitten ruoan jälkeen syötyä hieman herkkujakin. Kuuden aikaan lähettiin taas salille treenaamaan. Iso aika treeneissä meni siihen, että keksittiin ohjelmaan keilatemppuja ja -vaihtoja. Iso ongelma tuli, kun keksittiin hyvä keilatrikki, niin sitä ei kerenny tekemään musiikkiin. Kaheksan aikaan ne, jotka ei ollu mukana siinä ongelmallisessa tempussa, menivät suihkuun ja loput jäi sitte treenaaman jonkin aikaan sitä temppua, että se onnistuis, eikä keilat lentelis. Sitte ku kaikki oli käyny suihkussa siellä koululla, niin jotkut kävi viel nopeesti uimassa ja sitten mentiin mökille syömään iltapalaa. Kun oltiin syöty chillailtiin hetki ja sitten mentiin nukkumaan.





Kolmantena päivänä oli samanlainen aamu, kun edellinenkin. Eli herätys ysiltä, aamupala ja sitten kymmeneltä salille. Natsku ja Kata tuli vasta tänä aamuna sinne leirille. Treenattiin lisää syksyn ohjelmaa ja kahentoista aikaan pidettiin tunnin tauko, jollon syötiin evästä ja käytiin uimassa lähirannalla:) Tauon loputtua alettiin tekemään nauhatekniikkaa ja hypittiin salia ympäri nauhat vinhasti kieppuen. Alettiin kokeilemaan vähän nauhaohjelmaa, tulevia vartaloita ym. ilman nauhoja ja nauhat otettaisiin sitten myöhemmin ohjelmassa mukaan. Oli tosi kivoja vartaloita ja mitä enemmän teki niitä vartaloita ja kuunteli musiikkia, sitä enemmä niist alko pitää ja päätettii, et siit tulee meiän ens kevään ohjelman alku ;) jeij jee! Kolmen aikaan lopeteltiin taas treenit ja osa lähti taas uimaan. Yks pyörä piti antaa Katalle ja Nasalle, että ne pääsee sinne mökille, nii mä kyysäsin Jannia mun pyörällä, jossa oli mukavan tyhjät renkaat. Matkan aikana pysähdyttiin Jannin kaa keräämään vadelmia tien reunaan ja sinne jäätiinkin sitte hetkeks ;) Me ei keretty sitten uimaan, ku jumitettiin siel vadelmapuskas :D Ku viimesetki uimarit oli tullu takasin mökille, päästiin taas ruokapöydän ääreen, johon Riinan mummi oli tällä kertaa tehnyt aivan ihania jauhelihapihvejä ja ihan aitoa muusia ;) Ja taas vedettiin ruokaa, että navat vaan pullotti! Ruoan jälkeen ei enään treenattu, vaikka ois pitäny mennä vähän heittelemään sinne nurmikentälle keiloja ja nauhoja, mutta se vähän jäi vaan ajatukseks. Joten meillä oli loppu päivä mukavasti vapaa-aikaa :) Ruoan jälkeen valkut oli aivan ihania ja lähtivät pyörillä kauppaan ostamaan meille herkkuja :)<3>

(Pakko kirjottaa tähän Antsan yöllinen reissu :D Eli siis yöl tärisin ihan törkeesti, ku oli niin kylmä! Ja joskus 4 aikaan herään, kun mulla on ihan törkeen kuuma! Ja vessahätä, niin kömmin sitten alas ullakolta ja hoipertelin huussiin. Kirjaimellisesti hoipertelin, ku tuntu kokoajan, et pyörryn koht sinne ulos. Sit jotenkin pääsin takasin sinne mökkiin, mutten uskaltanu lähtee kiipee niit rappusii ylös, niin jäin siihen verrannalle makaamaan ja ajattelin, et kello ois niin paljon, et Riina heräis kohta. Mut ei se ollukkaan niin paljon. Yritin nukkuu siin verannalla 3-4 tuntii, kunnes lähin kömpimään sinne ullakolle ja käperryin Galinan jalkopäähän nukkumaan. Ja sit aamulla oli tosi huono olo, eikä menny ruoka alas ja jäin sinne mökille nukkumaan ja vetämään tabuja, kun muut lähti treenaamaan. Ei ollu mikään kiva yö :( Story by Antsa)

Neljäs päivä alko samanlailla, ku muutkin, eli 9:ltä herätys, aamupala ja 10:ltä polkemaan koulua kohti. (Kaikki paitsi Antsa, joka jäi mökille potemaan) Sinne koululle oli matkaa joku 2 km ja mentiin sellasta kivaa tietä pitkin, missä oli reunoilla muutamia taloja ja peltoo :) Alotettiin treenit puol yhentoista aikaan ja tehtiin uutta kevään ohjelmaa! Varttia vaille yks alotettiin tauko ja siinä samalla Nasa ja Kata lähti takasin Helsinkii, kun työt kutsu. Samalla ne nappas Antsan mukaan Helsinkiin, kun turhaan se ois jäänny leirille sairastamaan, niin sen oli hyvä lähtee kotiin lepäämään. Tauolla syötiin taas evästä ja jopa kokonainen vesimeloni meni meiän pikku masuihimme ja Noti ja Heidi käväs taas uimassa. Tunnin tauon jälkeen tehtiin taas nauhatekniikkaa ja tehtiin myös kevään ohjelmaa ja syksyn keilaa. Keila ohjelma on muuten valmis, paitsi alusta puuttuu liikkeitä ja useista liikkeistä puuttuu keilat. :) Myöhemmin sitten kotisaleilla tarkennetaan keiloja ja tommosta. Lopeteltiin siinä neljän aikaan ja ne olikin sitten viimoset treenit siellä koululla :) Joten siivottiin roskia pois sieltä salilta ja mentiin uimaan. Mä, Noti ja Heidi jäätiin siihen koulun läheiselle rannalle ja uitiin hikisillä treenivaatteilla. Muut valitsi mökin läheisen rannan ja bikinit.




Uinnin jälkeen oli taas ruokaa tarjolla. Mökillä haisi vähän palanut ja hieman pelotti, että mitä siel on tapahtunu. Spagettihan sielä oli palanut pohjaan, mutta silti Riinan mummo oli tehny taas mahtavan suorituksen ruoan kanssa :) Spagetit ja jauheliha kastikkeet katosivat vikkelästi mahoihimme ja sen jälkeen alettiin kattomaan Step Up ja muuten vaan hengailtiin :) Riinan mummi teki meille kakkuu Heidin nmpparien kunniaks ;) Kaikilla oli leffafiilis, joten katottiin Ice Age 2 siihen asti, kunnes tuli meiän kisamusa. Sen jälkeen lähettiin saunaan, paitsi Noti ja Heidi, jotka jäi kattomaan sen leffan loppuun. Heidi ei saann saunoa, kun sillä oli joku vesipatti polvessa ja se tyhjennettiin ennen leiriä, mutta se täytty heti uudelleen, ku Heidi treenas kiellosta huolimatta. Itsepäinen kun Heidi on <3>Saunan jälkeen syötiin täytekakkua ja kuivakakkua. nami:) Tuli pieni väittely, et onko niissä kakuissa samanlainen ja Seena päätti kysyä Riinan mummilta asiaa. Riinan mummi alko siinä sitten selittämään koko kakun valmistusprosessin ja mitä kaikkee sinne laitetaan ja tietenkään kenenkään pokka ei pidä :D (varsinkaan mun!!) paitsi sitte Seenalla, joka "kuuntelee tarkasti" ja nyökkää ain välil ;D Sit piiitkän stoorin jälkee Riinan mummi: "kysyitsä tätä ku olisit kiinostunu leipomisesta vai halusittekste vaa tietää et onks ne samaa taikinaa?" "öö haluttii vaa tietää.." Riinan mummi sitten kysyy, et miltä se kakku maistuu ja onko se hyvää ja heidi selittää iha toista juttuu ja vastaa "..pälä pälä..mun matolta". Se mummi vähä hiljenee ja lähti olkkarii..ups ;((




Kakkukahvien jälkeen mentiin takas ullakolle kattomaan leffoja ja katottii Step Up 2. Loppputanssi-kohtausta pyöritettiin ihan muutaman kerran vaan ;)) Sen jälkeen Riina lähti alas nukkumaan ja me jatkettiin chillausta. Kohta kello näyttikin jo yhtä yöllä ja me lähettiin ulos rannalle. Oli hieman pimeetä ja piti kävellä sellasen metikön läpi, ni ihmiset hieman pelästy, ku Janni käveli vähä jäljes huppu pääs ja näytti iha ku sil ei ois ollu päätä :D:D ilkeetä. Kun päästiin rannalle, niin minä ja Noti pulahdettiin uimaan, kun muut jäi siihen laiturille istumaan ja haaveilemaan Step Up:n näyttelijöiden tanssitaidoista ja miettimään, et kuinka siistii ois alottaa tanssi. Katteltiin siin samalla tähtiä ja joku näki myös tähdenlennon. Se vesi oli tosi lämmintä, lämpimämpää ku päivällä, niin me päätettiin et mentäis uimaan viel 4 aikaan aamulla, kun tulee valosaa. Lähettiin Liisan ja Notin kanssa takasin mökille, kun oltiin jäätymispisteessä. Ne muut jäi sinne laiturille viel fiilistelee yötä.;) Meillä alko käydä aika tylsäks siel mökillä, ni alettiin kattomaan jotain "pelottavaa" leffaa ja muut sitte tupsahti takasin mökille puol kolmen aikaan. Olin ihan väsyny ja meinasin nukahtaa joku 100 kertaa sen leffan aikana, niin me mentiin Jannin kanssa nukkumaan jonkun sängylle, kun meiän omat sängyt oli varattu. Jossain vaiheessa Emppu liitty meiän nukkumisklubiin ja puol neljän aikaan se leffa loppu ja kaikki päätti mennä nukkumaan, ku nälätti niin kauheesti :D Se meiän klo. 4 aamu-uinti ei koskaan toteutunu. :(







Viimesenä aamuna herättiin kymmeneltä ja syötiin aamupalaa ja pakkailtiin ihan rauhassa. Otettiin kans aurinkoo, kun oli yhtä lämmin päivä, ku se ensimmäinen. Kahentoista aikoihin se nurmikenttä oli kuivunu yökasteen jäljiltä ja mentiin sitten sinne tekemään nauhaa. Puol yhen aikaan lopetettiin nauhalla teko ja puettiin bikinit päälle ja lähettiin taas uimaan. Uinnin jälkeen pakattiin loppuun ja vedettiin banaania ja jugurttia naamaan. Eväiden jälkeen lastattiin kaikkien laukut Ronjan autoon ja lähettiin polkemaan Keravan asemaa päin. Mentiin aika kovaa vauhtia, kun matka kesti vaan puol tunti ja kun päästiin Keravan asemalle, Ronja ei ollut liikuttanu eväänsäkään. Riina lähti sitten melkeen heti polkemaan takasin mökilleen ja me jäätiin keskenämme odottamaan Ronjaa ja laukkukuljetusta. Päätettiin juhlistaa leirin loppua jäätelöillä ja käytiin Valintatalosta ostamaan jäätelöt jokaselle :) Ja sitten Ronja saapukin jo puolen tunnin kuluttua meiän laukkujen kanssa, että ehittiin just 10 vaille kaks lähtevään junaan. Mentii kahteen eri vaunuun ja molemmat oli ei-lipunmyyntivaunuja, mut onneks seuraava oli jo Tikkurila ja melkein kaikki jäi siinä, paitsi Noti, Heidi ja Janni, jotka meni stadiin asti. Siihen se matka sitten loppuki. Keravan asemal ängettiin mun pyörä meiän autoon ja autettiin myös Liisaa änkemään sen pyörä niiden autoon. Muut jatko pyöräillen matkaa koteihinsa ;// Illemmalla minä, Sara ja Emppu mentiin Seenalle ja pidettiin TicTac-maistiaiset! :) "Muutama" paketti meni. Oli muuten siistii taas pyöräillä! Ei ollu paikat yhtään kipeinä, toisin kun ekana päivänä sen pyöräillyn jälkeen ja oisin voinut vielä treenaa muutaman päivän lisää. Mun pyörästä kun oli lähtenyt se poljin, niin pyöräilin Seenalle pikkusiskoni pyörällä, josta oli kumit tyhjänä ja tietysti vastatuuleen! ah, nam.. Tähän loppu sitten meiän leiri :) Ainaki tuli syötyy hieman vadelmia, kun aina pysähty syömään vadelmia, kun meni käymään huussissa. Ja tuli uituakin tosi paljon! Seuraavat treenit sovittiin vast tiistaiksi, eli nyt on aikaa palautua hyvin :)



P.S. Noi tiistain treenit oliki ihan tappotreenit! 3tuntii yhteensä, josta yks tunti oli ponnua, jossa etureidet kärsi kivasti! P.P.S. Janni sanoo : "Jos mun pään ajais kaljuks, niin se olis kivan muhkurainen" eli tais tulla muutama keilan isku päähän ;DD



Gali

torstai 11. kesäkuuta 2009

päivitystä sivuille!

Hei !

Elikkäs nyt noita sivuja on päivitetty ja siel löytyy uutta juttuu mm. historiasta ja kokoonpanosta :)

Ei tässä sitten muuta eli:

Aurinkoista kesää!

torstai 4. kesäkuuta 2009


Moikkas! Kesä on täällä! Lauantaina käytii juhlimassa Kata-valkun ylioppilaaks pääsyä melkein koko jengil. Hauskaa oli, varsinki ku katto Katan veljen ja sen kavereitten improvisaatioesityksiä joihin meki saatii osallistuu keksimällä niille repliikkei kirjottamal jotai meijä insede-läppää. Esitykset oli oikeesti iha sairaan hauskoja, teatteripainotteinen perhe oli kyseessä. Muutama kaikille tuttu henkilöki bongattii :D
Treenataan nyt lomal pari kertaa viikossa, eli tuntuu että ei ois harkkoja ollenkaan. Harjotellaan keiloja ja kehitetään kuntoa juoksemalla ja hyppimällä narulla yms. Ohjelmaanki on jonki verran saatu lisättyy keilaliikkeitä ja uusia hyppyjä. Ulos ei olla päästy viel treenaa ku on nii tylsät ilmat. Hikinen liikuntamylly kelpaa meille :) Juhannuksena alkaa harkka tauko ja sillon me harjotellaan itsenäisesti omia heikkouksia. Ja sit heinäkuun lopulla me mennään leirille Riinan mökille. Me pyöräillään sinne, vaikka matkaa on joku 25km :) Et ihan kiva harkkojen alotus pitkän loman jälkeen.
Meijän TUL:n mestisten finaalisuoritus keväältä on katottavissa täällä: http://koti.welho.com/marjantt/Kristallit.htm Ei kyllä mikään paras suoritus, tuli nimittäin tosi isoja virheitä.


-Seena, Galina, Sara ja Embe

lauantai 30. toukokuuta 2009

Sm- Kisat

Sm-kisat oli tossa jo noin kolmisen viikkoa sitten, mutta jtn pientä raporttia vois nyt siitäkin pistää. Kuvia mulla ei valitettavasti oo, ku ei oikeen ees otettu kuvia siellä.

Eli tultiin sinne perjantaina ja kun saavuttiin sinne illalla mentiin melkeempä välittömästi nukkumaan. Aamulla oltiin aikasin hallilla harkkaamassa suokkaa ja se meni ok:sti, tuli kyllä virheitä mukavasti. Sit käytii syömäs hotellil aamiaist, jonka jälkee kyllä oli melkee puol päivää ähky! Oltiin hölmön aikasin kisajärjestyksessä eli viidensiä( kai?). Eka oli tarkotus marssii, valmistauduttii jo siihe mut sit kuultii et kaikki puheet on ennen marssia ja et heti marssin jälkee ois alkanu kisat nii juostii sitte takas ja pistettii anza marssimaan yksin. Ei oltu siis alotettu edes lämppää siin vaihees viel. Nopeasta lämpästä, kaikesta hoputtamisesta, ja loppujen lopuks enne lavalle järkyttävän kauan venaamisest huolimatta,suoritus meni ihan hyvin, mut silti siinäkin tuli muutama selvä virhe. Saatin pisteitä lauantaina seuraavasti: 4,80 2,80 7,60 15,20 ja oltiin tyytyväisiä et oltiin sillä hetkellä seittemänsiä ja päästiin finaaliin! Ei olla sitä ennen oltu sm-sarjoissa finaalissa kun viime syksynkin kävi niin et 10 joukkuetta pääsi ja me oltiin 11:sta. Kisat loppu tosi aikasin ja siinä sitte osa kävi Hämppisten kans vieres sijaitsevas tivolis yhes laittees, jonka jälkee oksetti muutaman tunnin. Käytii kaupas ja hengailtii jonku aikaa yhes huonees TV.t katsellen ja näin, mut sit illal mentii hotellis sijaitsevaa "allashuoneesee(?)" jos oli porealtait, joist sen suurimman vallotettii muutamaks tunniks muutaman Hämppiksen kans (myös Riina-valkku). Sit illal myöhemmi mentii omii huoneisii ja nukkumaan, ku piti jaksaa vielä seuraavanaki päivänä.

Seuraavana aamuna oli finaali, joka näky telkkarissakin. Harkka meni muistaakseni ihan hyvin. Ja oltiin taas kisasuorituksessa ensimmäisten joukossa eli kolmansia, mut ensimmäisiä 14-16 sarjassa (krisujentuuri??). No täs suoritukses tuli pari isoa näkyvää virhettä, joka näkyi myös sen päiväisissä pisteissä eli:4,85 2,80 7,20 14,85 eli saatiin yhteispisteiksi 30,05 ja oltiin lopussa yhdeksänsiä. Oltiin kuitenkin tyytyväisiä, että päästiin finaaliin yms. :)

eli tässä tää säälittävä pieni teksti, joka oli melkeempä tyhmä kirjottaa kun ei muista enää paljonkaan :D mut täs nyt jotn kun luvattiin päivittää hieman. MUTTA lupaan et voidaan nyt kesäl päivitellä joskus jtn pientä mitä meille ja harkkaukselle kuuluu :) eli pysykää kanavalla!

-emppu-

ps. Et vastannu mulle et voinko lisää tähä pari juttuu ku tuli mielee kaikkee ku luki tätä, mut toivottavasti ei haittaa :D t.galina

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Svolin aluekisat, Kisis 4.4

Hellou, Antsalla on tarina kerrottavana. Joo, eli nyt tulee Svolin aluekisoista stooria katsojan näkökulmasta. Mä en siis kisannu, ku olin kaatunu rähmälleni (kuten Emppu aikasemmin mainitsiki tuol Mäntsälän jutus :D) ja siinä sitte meni olkapäästä jänteet jotenki.. Mutta asiaan! Kilpasarja alko vast joskus, öö moneltakohan se nyt alko.. mut kuitenki myöhempään ku normaalisti. Meil olis ollu harkka perjantain, mut päätettiin pitää omat treenit, ku ne oli samaan aikaan ja omis treeneis oli sit enemmän aikaa mennä matol..

Kolmen aikaan tultiin sitte Kisahallille nutturat päässä.. Tulin siis Seenan kaa, ja siel pukkaris oli jo Noti, Gali ja Heiccu heittelemäs meikkiä naamoihin.. No mepä liityttiin seuraan.. Tekoripset on muuten ihan HELVETIN vaikeet laittaa! Sitten ihmiset valuki sinne pukkariin eli meikkipellejen seuraan liittyivät loputkin krisut eli Janni, Kekku, Emppu ja Sarkku.
No sitte ku oltiin painittu niitten tekoripsien ja meikkien kanssa, ni heitettiin puvut päälle ja mentiin katsomoon kattoo vähän harrastesarjalaisten ohjelmii.. Sen jälkeen pistettiin vähän apetta naamaan ja sit pitiki mennä marssiin.. (minäki marssin ^^) Marssin jälkeen noi alotti sitte lämppäämään.. Mä olin hyvin varautunu ja olin ottanu laukun, ku kuitenki joudun noitten pulloja ja niistopapereita kantamaan.. Nii heitin sitte vessapaperirullan laukkuun ja menoks!

No, noi gaiffarit sitten siinä lämppäs ja hiki virtas (ainaki Seenan otsalla:D) sitte päästiinki matolle(siis siihen just vähä ennen lavaa) ni mul oli tosi kunniallinen tehtävä : vessapaperirullateline! Jeje.. no sit meiät häädettii siit pois eteenpäi.. sit mentiin keskittymistilaan ja oltiin kuuntelemas musaa JA siinäki meit tultii hätistelee pois! mut kuunneltii musa loppuun rauhas.

Sit ilmapalloportin alle viel viime hetken sanoihin.. Sit noi kuulutettiin ja mä kävelin Riinan, Nasan ja Katan kaa sinne reunalle kattomaan.. Jännitti aika helvetisti.. Lavalla fiilis oli kiva, mut liian eriaikasta.. Joka sitte rokotti pisteissä, joita en nyt muista.. Jäätiin ,olikse nyt, seittemänsiks.. Ja kaikille jäi paha maku suuhun, mutta se kuitattiin sitte verellä ja hiellä seuraavien viikkojen treeneissä.. Seuraavaks sitte Haukiputaalle pieksemään kaikki!

Antsa kuittaa.. See ya!

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Mäntsälä Mustan kissan cup



Eli Mustan kissan cup oli Mäntsälässä 14.3, sinne me krisut lähettii sitten toisiin tän kauden kisoihin. Heräsin aamul kuudelta tuskasesti ja olin melkoisen peloissani muistaakohan Sara herätä ollenkaan. Sara ja minä oltiin sit kuiteskin Mäntsäläs ekoina (voiks tätä uskoo?!!).
No melkeen heti ku oltiin tultu laitettiin harkkakamat ja ruvettiin lämppää hämppiksien kaa yhessä. Anza ei sit kisannu ku oli kaatunu edellisenä päivänä jotenkin rähmälleen ja sen käsi jotai vammas. Eli vaihettiin sit useat paikat uudelleen. Harkka suokka meni melkoisen hyvin ku meijän vaa käskettiin pitää hauskaa, siin kuitenkin oli paljon parantamisen varaakin. Pitää myös muistaa et noti ja janni oli kipeitä ihan kunnolla (Notil angiina, Jannil joku sönkkötauti) nii niil ei varmaan paras kunto ollut tänään ;).
Harkkasuokan jälkeen alko kaikki hiustenlaittohommelit. No ekaks nutturat meni ihan hyvin ,mut sit eka kerta irtoripsien kaa tuotti tuskaa melkein kaikille + myös notille ku se joutu laittaa lähes kaikkien ripset, eikä aikaa ollut muutenkaa mitenkään liikaa. No siinä sit laitettii ja sukkiksiikin meni rikki mut jotenkuten ehittiin marssiin.

Marssin jälkeen mentiin suoraan kisalämppään. Se tapahtui pienessä tilassa, mutta hyvinhän se sujui. Krisut on tunnetusti vammasia, joten buranaa meni yks jos toinenkin. Ja asiaan eli lämppä meni hyvin ja sitte lopulta oltiinkin odottamas pikkuses kopperos et päästäis kisaamaan. Haluttiin niin päästä näyttämään uus ohjelma.Ja kun oltiin lavalla ja musa alko, nii se oli ihanan kovalla ja siin kuulu kivasti kaikki pikkusetkin äänet. Myös jotkut naperotkin oli huomannu sen, ku ne vaa kikatteli siellä ja taputti. Ohjelma meni paljon paremmin kuin alkulämpäs, yritettiin hymyillä paljon ja mentiin suht samaan aikaan. Tapahtu siel pikkuvirheit, mut ne korjattiin hyvin. Pisteit saatiin sit lopulta tän hetkinen ennätys 14.56 ! Ensimmäisinä oli Bixbit, toisina Terrat, ja me päästiin kolmansiksi! :) . Palkintojenjaosta saatiin sitten ne ihmelliset kissamitalit ( jonka Sara jo tiputti ja se meni rikki).
Löysin lisää tietoa:

14-16v
1. turun urheiluliitto bixbit 4.23 2.85 8.4 15.48
2. knv terra 4.13 2.6 8.15 14.88
3. helsingin kotkat Kristallit 4.56 2.7 7.3 14.56

PS. tartosta vielä pari kuvaa :>
Ja tää ihana donitsi, joka on melko huonosta kuvakulmasta ( ja ollaan jo nousemassa tosta ylös, siks tossa toi söhellys :D )

By:Emppu




Mäntsälän kisapaikalta juna-asemalle




Elikkä kisat oli jo kisattu ja alkoi valmistautuminen kootimatkalle. Sara, Emppu ja Seena menivät meidän valmentajan Natskun kyydillä Helsinkiin, minä (Noti), Antsa, Janni, Heidi, Gali ja Kekku lähdettiin taivaltaa Mäntsälän juna-asemalle ja sieltä sitten Helsinkii.


Ensin meillä ei ollu hajuakaan missä se asema oli joten Antsa ja Kekku kävi kysyy neuvoo kisojen järjestäjiltä. Galina oli sanonu et matkaa on vaa joku kilsa mutta sen arvaus meni sitte vähä väärin. Mulla oli vatsa ihan hemmentin kipee ku se oli ihan turvoksis, ku ei oltu syöty ku jotai pikkueväitä ja epäsäännöllisesti ja se oli vähän sekasinki, joten kolmen kilometrin matka kuulosti oikein miellyttävältä :D. No sit lähdettiin taivaltaa sinne asemalle. Matka meni ihan hyvin lukuun ottamatta mun valitusta. Jouduttii kyl kysyy jossain vaiheessa uudestaan neuvoo ku Antsan ja Kekun suunnistus ei ole ehkä se parhain.. ;).


Vihdoin oltii siel asemalla, mutta sit alko taas valitus ku huomattii et joudutaa venaa 40min sitä junaa. Mentii istuu penkeille, jotka kylläkin oli iha helvetin kylmät, ja Gali avas sen salmiakkisuklaa paketin ja mussuteltii sitten niitä siinä. Antsa oli menny aseman reunalle katteleen raiteille, tulin siihen viereen ja hyppäsin sitten sinne raiteille, upposin kyl lumeen, jota oli melkee polvii asti siel raiteil. Lopulta sitten hypeltii siellä Kekun, Galinan ja Jannin kans. Galina alko tekee pystäreitä siellä, ja minä ja Kekku innostuttii kans.


Kyllähän se aika hyvin meni pystäreitä ja kellistyksiä tehdessä :D
Jossai vaihees huomataa et oho tuoltahan tulee juna, ja toisesta suunnasta kans. Ne ei kyl tosin menny siit raiteist mis me oltii, paitsi se yks juna joka meni, silt raiteelt missä Galina hillu, kovaa ohi ja tööttäs ku Kekku tanssi sille kuskille jotain tanssii, ni jos ei oltais käsketty Galinaaki pois sieltä ni oltais jouduttu sanoo heihei hyvästi :(. No sitten kun vaara oli ohi, jatkui junaraiteilla keikkuminen.
Nnoo sit vihdoin ku juna tuli ja päästii lämpimää, ni ei tietenkää ollu paikkoi vapaana mihi oltais voitu mennä istuu. Jäätii sitte seisoo sinne ovien läheisyytii ja oltii armeijapoikien katseen alaisina :D. Juna-matka meniki aika nopee, ja mietittii mihin voitais mennä ku kukaa ei halunnu mennä viel kotii (paitsi Janni joka on vieläkin ihan kipeenä). No loppujen lopuks päädyttii yhtee ja ainoon vaihtoehtoo... mäkkii :p. Oli erittäin kiva mennä sinne nuttura ja hileet päässä, kisameikit naamassa ja edustettii viel ulkoitakeillaki siellä, eihän siinä sitten muuta kun pari katsetta kerätty. Istuttii ja syötii siel siel sit johki kasiin asti, paitsi Antsa joka on ollu nyt jo puol vuotta mäkkiboikotis, ja jälkee lähdettiin sit kotia päi. Heidi tuli meille yöksi joten sain vihdoin matkaseuraa kotiin, enkä joutunu menee yksin :).
Siin oli mun, Galinan, Heidin, Antsan, Kekun ja Jannin taival Mäntsälästä kotia :D
Terv. Noti
P.S. Oli oikein kiva sunnuntain harkka 3h, ku takareidet oli junaraiteil tehtyjen pystärien jälkeen oikein hyvin auki :D

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Kisat Tartossa !






Elikkäs siis me Krisut käytiin vallottaas Viron Tarto hiihtolomalla. Lähettii torstaina aamul laivalla ja siin heti kaikki superpirteinä ja meno oli kova! Matkaseurana meillä oli Hämppikset. Muuten oltiin koko porukalla mut Kekku puuttu ku se oli lähteny Andorraan ottaa vähä rusketusta nassuun. Menomatkan suurin tavote oli käydä TaxFreessä ja löytää RUOKAA! Joo siis sitte satamasta meiän Kotkien ikiomalla minibussilla ajeltiin kaks tuntia ja kuskina oli kapteeni Punaparta. Ajettiin suoraan hallille ja alettiin lämppäämään harkkaa varten Hämppisten kanssa. Muuten suju ihan ongelmitta mutta minä elikkäs Janni alias Janica sain himokovan päänsäryn ku ei uskallettu juoda hanavettä ja sitte kuoltiin janoon. Mentii siis vapaaseen harkkaan ja suoritukset oli vähän sähläystä ku musaki oli väärä mutta saatiin tuntumaa halliin ja matolle. Siitä sitte korjaamaan virheitä ja mä menin kitumaan lattialle ja sillälailla.Osa meni kauppaan ostaa ruokaa ja juomista ja sitte mentiin bussilla hotellille. Etsiskeltiin huoneet ja ne jaottu seuraavasti: Noti ja Heidi yhessä, minä, Emppu ja Sara yhessä ja Seena, Antsa ja Galina vikassa (jossa oli iiihana seinämaalaus, kauniita lihavia alastomia vartaloita!) Käveltiin viereiseen kaubamajaan ja mentiin syömään pastaa! Kaikki oli aika väsyneitä ja sillain.. Suunnattiin takasin hotellille ja ihmeiden ihme! Kaikki Krisut meni heeeti melkein nukkumaan.




Aamulla herättiin aika aikasin ja meil oli harkka-aika yheksän jälkeen. Käveltiin hallille joku puol tuntii ihan karseessa tuulessa ja kaikki oli iha jäässä ku oltiin perillä. Lämpättii ja mentiin suokka, mikä meni ihan hyvin, mutta ilmettä kaivattiin lisää ja tarkkuutta tietty. Hallilla jotai häröiltiin ja sitte lähettiinki kävelemään takasin hotellille ja jotkut älypäät(!) meni jään poikki. Hotellilla ruokaa nassuun ( meiän ihania nuudeleita, pussikeittoja ja puuroja, nams) ja laitettiin hiukset ja meikit ja sitten sitä pitiki jo lähtee takasin hallille.


Otettiin taksit ja alettiin hallilla lämppäillä kun löydettiin sopiva tila. Ainaski mua jänskätti iha sikana (koska nää oli mun ekat kisat Krisuna). Nonii sitte oli meiän vuoro mennä odottelemaa maton vieree ja siin sit vähä rentouduttii ja tanssittii robottitanssii ja sillai. Suokka meni iha okeei, niinku Gali jo tossa aikasemmin sanoki, mutta niitä hölmöjä virheitä tuli. Ja ilmettä vielä oli liian vähän. Eriaikasuutta ja muuta. Mutta siis sitten jäätiin möllöttää sinne kisapaikalle ja katseltiin ja kuvailtiin Hämppikset ja siellä jotai puuhailtiin ja syötiin virolaisia HERKKUeväitä ( sämpylä mis oli voita n. yks paketillinen ja sit siel oli sellai viiden sentin paksune makkara tai meetwurstimötkö ja samallaine herkkujuusto sekä sellai kohuke eli sillai suklaarahkajuttu ja Felixmehuu) ja ainii saatii niit sillai JOKA ruokailul!


Sitten taas kaupan kautta hotellille ja majottauduttiinki kaikki Riinan ja Nasan huoneeseen ja siellä hilluttiin ja syötiin johonki kahteen asti. Aluksi seurana oli pari Hämppistä mut sitte ne meni nukkumaan ajatellen seuraavaa päivää. Siis makoiltiin ihanilla lattioilla ja herkuteltiin ja jutskattiin. Sieltä siirryttiin Antsan ja Galinan ja Seenan ihanaan bordelliin (paitsi Heidi ja Noti jotka meni omaan huoneeseen) ja siellä kuvailtiin ihania videoita ja kuunneltiin musaa ja sit Antsa alko kiusata Saraa joka oli nukahtanu. Ilkimys tunki vaahtokarkkeja toisen nenään ja sit Galina kuvas! Myöhemmi kyseinen Antsa ite väsyi ja sitteku me alettiin kiusaa sitä ni se sai kauheet kilarit ja oli ku mikäki mörrimöykky! Oli hieeman väsynyttä juttua ja sillälailla. Sitte ku Sara oli nukahtanu ni Emppu ei suostunu nukkumaa Galinankaa samas sängys ku ei muka mahtunu vaik kaikki muutki nukku kahestaa ni sitte se käski Saraa tulee senkaa meiän huoneesee ja kiristi sitä sen rikkinäisil kengillä. Lopult Sara luovutti ja lähti meiän huoneeseen. Loput nukahdettiin joskus viiden aikoihin (tai no Antsa nukku jo ennen sitä..) Siis näinpä kaksi ekaa päivää!


BY Janni


Lauantaiaamuna oli herätys puol 10! N. neljän tunnin yöuneil piti siis pärjäillä tää päivä. Mut tiedos ei ollu ku chillaamist nii ei ollu hätää. Käytii aamiaisel ja vähä aikaa vaa hengailtii. Sit ku oltii valmiit lähtee kattoo kisoi, nii käytii sitä enne meit vastapäät olevas kauppakeskukses vähäC shoppaa ( ja ostettii Notin kans hupparit :D) ja ruokakaupas täyttää herkkuvarastoi. Sit lähettii kattoo kisoi, osa, eli me laiskimmat mentii taxil,en paljasta ketkä :D mut muut meni kävellen :D


Kateltii jonku verra kisoi, mut sit tuli käsky, et mennää hotellille, venataa et Hämbet käy suihkus ja mennää yhes vähä kaupunkii kattoo ja syömää. Hotellil kumminki osa meist ilmotti et haluuu nähä rytkyn joukkueit, nii sit lähettii(taas taxil) kaikki paitsi Janni ja Anza takas kisapaikalle ja ne sit meni Hämppisten kans syömää. Meijä oli "tyydyttävä" mäkkii, joka sijaitsi siinä meijä hotellin lähel, koska ei voinu mennä suunnistaa minnekkää pitkälle. Sit tilattii tilataxi mut tuli 2 tavist.. "Ai Pallas-hotelliinko?" "Joo" "No eihä!" "No totaaa, siihe mäkkii, joka on siinä sen vieressä.." Edustettii oikee kunnol(Finland lukee seläs ja suomenlippu kädes,juu), kukaa ei kattonu meit siel mäkis eei.. :DD Sit käytii ruokakaupan kautta taas ja mentii hotellille. Ängettii minä ja Seena Notin ja Heidin huoneesee ku Anzal oli meijä avaimet :D Alettii kelaa et mikä siel oikee palaa ku alko haista palaneelle, käytäväl ei haissu, vaa niitte huonees. Noti selitti sen sillä, et se laitto pattereit kovemmalle. Katottii kaikkkialt mut ei löydetty mistä haju johtui..pattereittenkaa väleis ei ollu mitää mikä ois voinu sulaa sinne ja aiheuttaa karseen hajun. Haju vaa voimistu koko ajan. no iha sama aateltii.. Joskus puol 10 aikoihi toiset oli tullu ja siirryttii taas Riinan ja Nasan huoneesee possuttelee ja juoruilee..Muutama Hämppis oli taas seurassamme. Hetken ajan pääst Noti ja Heidi oli löytäny mist se palaneen haju johtu. Notin sängyn yllä olleen pikkulampun päälle oli ilmestyny Heidin mustikkapurkkapaketti ja sulanu siihe ja polttanu sen koristeosan lasiin reijän :DD Aina onnistutaa jättää jälkensä kaikkialle, että meidät muistetaan pitkään...Mut joo, joskus klo 23 valkut hääs meijät pois nitte huoneest ku ne rupes nukkuu ja meki näytettii jo silt ku ei oltais vuotee nukuttu. Mut silti siiryttii viel huoneesee 317, jossa asusteli Janni,Emppu & Sara. Alettii kattelee TV:t mut tosi nopeesti porukka alko nukahtaa ja vain muutama onnistu kattoo VIVA:n Top 100 loppuu,josta oli jäljel sillo alottamisvaihees joku 20 biisii... Mut sit ku 2hengen sängyl oli vähä kuuma nukkuu 9 tyyppii, nii siirryttii Janni ja mä, "mun" huoneesee nukkuu, mut onnistuttii juttelee viel 2tuntii( tai no mä häiritsin Jannin nukkumist) ja sit ruvettii nukkuu joskus siinä neljältä..en tajuu miten jaksettii ku oltii jo 10aikoihi nii kuolleit :D


Sunnuntai-aamuna herätys oli taas n puol 10 ku piti kerkee aamiaiselle ku se oli 10 asti auki.Luettii kyl sit myöhemmi jostai esitteest et se oli ollu koko ajan 11 asti auki. Ja valkut oli kyllä sen tienneet ku, ne raahas ittensä ylös vasta n 10.40. Kiitti näist! :D Pakattuaan kamat, ja näin, oli vähä tekemisen puutet nii, keksittii Anzan kans mihin käytetää sen 5l vesipullo ku se jäi melkee täytee... Eka se oli viilentymäs ikkunalaudalla, mutta nopeasti se sieltä heitettii ja se posahti mukavasti, niin kävi toisellekki pullolle ja suklaavanukkaalle..henkinen ikä 3v :DD


Joskus 12 jälkee lähettii yhteisbussilla (Mimodes,Safir,Hämppikset ja me) kohti Tallinnan satamaa. Bussimatka meni mukavasti häröillen, Pomeloa sovitellen ja lauleskellen meijä kisamusaa :D Satamas käytii heittää matkalaukut säilytyskaappeihin ja käveltii Virukeskukseen, jos meil oli vähän päälle tunti aikaa hengaa ja syödä :D Laival vallattii laivan peräosan ravintolan sellane kiva alue jos oli sellane kiva penkki, ja majottauduttiin sinne koko matkan ajaks. Käytii tietty TaxFrees vähä ruokaa hakemassa ja nitä siellä sitte vedettii, musiikkii kuunneltii ja omaa showta vedettii :D Käytii välil kyl kannel ja ettimäs karaokee, muttei löydetty ;( huono laiva! .D Ja ku Heidi oli aamul päättäny ettei se taidakkaa pitää koko laivamatkan ihanaa pomeloa päässään , (vaikka oli illal luvannu et tekee sen yhest karkkipussista ku Riina oli Jantun kanssa vetoo lyöny et se tekee sen) minkä Janttu oli väsänny sille ja Jantun ripsii viikseinä, käytettii pomeloa roskakorina karkkipapereille..mut joo kahen tunnin päästä laivamatka oli ohi, ja satamasta kaikki lähti omil kyydeil, matka oli siis siihen loppunut! :D


BY Gali

maanantai 9. maaliskuuta 2009

JeeJee


Joo elikkä siis nyt tulee vähä päivitystä täst meijä kaudest ja treeneist. Tai nyt ees pikkase jotai. Noi meijä kotisivut aletaa täs nyt päivittää ku on ollu aika pitkää päivittämät ( tais olla koko viime kauden) mut joo nyt siis piakkoin. :)



Eli siis tää kausi on jo käynnistyny ja ekat kisat kisattiin 20-21.2 MissValentine, Tartossa. Suoritus oli melko hyvä, ainaki parempi kai mitä salis oli tehty, mut jotai tosi turhii ja tyhmii virheitä tuli, ja muutamassa kohdassa pahaa eriaikasuut mitä harkois ei oo ollu, mut muuten iha jees. Pisteet ei ollu iha sitä mitä odotettii eikä kyl sijoituskaa ,mut jäi silti hyvä fiilis ku suoritus oli iha melko onnistunu. Mut matkast tulee viel vähä tarkempi juttu sit koht. :D

Näiden ekojen kisojen jälkee ohjelmaa muutettii aika paljon, muutamat hypyt vaihto paikkaa, et ne jaksaa hyppää paremmin ja muutama vartalosarjaki muuttu. Kuvioissaki tuli taas muutoksia, koska mut (galina) ja Kekku piti laittaa takaisin kuvioihin, ku ei Tartossa kisattu. Mut nyt alkaa ohjelma näyttää jo taas paremmalta ja toiset kisat onki jo ens lauantaina eli siis mennää MustanKissanCuppii , joissa kisataan täydellä kokoonpanolla (niinku ois tarkotus kaikissa muissakin kisoissa).

Ja niin eli meijä kokoonpanoon on tullu tän kauden alussa pieni muutos, eli Janica siirty Tiikereistä meille ja meitä on nyt siis 9 :D

Ja tässä viel kerron, että mihin kisoihin ois nyt tällä kaudella tarkoitus osallistua.
Eli siis:

14.3 Mustan Kissan Cup, Mäntsälä
( CaribiaCup kai, jos joku paikka vapautuu, mut en kyl tiijä..)
4tai5.4 Svolin aluekisat, Kisahalli
18-19.4 Tul:n mestaruuskisat, Haukipudas
9-10.5 SM, Jyväskylä