maanantai 31. tammikuuta 2011

Kansantanhuja

Heippanen taas!

Iik! On sika vähän aikaa kisoihin!
On kyllä silti ihanaa, että pääsee sinne matolle ku kohtahan tulee jo melkein vuosi, kun siellä viimeksi ollaan oltu.

Viime viikon tapahtumia on ollut perustreenien lisäksi Terrojen kanssa olleet yhteistreenit. Eli mentiin Keravalle(joka on kuin melkein jossain maalla :D)
ja treenattiin yhdessä. Tehtiin muutaman kerran ohjelmia ja sen lisäksi vähän tekniikkaa yms. Oli kyllä kiva päästä pitkästä aikaa vähän näyttämään ohjelmaa, kun tuntuu, että ollaan vaan koko syksy oltu pienessä kuplassa, kun ei olla ohjelmia paljoa nähty.

Ja sen lisäksi meillä oli la-su kumpanakin päivänä 3h afrokuubalaisia tansseja, ja hieman balettia ja jazzia, joita meille piti Dancesta tuttu Sirja Lepistö. Mukana oli myös muita elisen voimistelijoita. Oli kyllä hauska kokeilla hieman jotain erilaista!

Terkuin Emppu

maanantai 24. tammikuuta 2011

Apdeittiä.

Heipä hei vaan kaikille!

Treenejä jatkunut samaan tahtiin kuin ennenkin..
Ohjelmaa hiotaan nyt urakalla, eli korjausta ja toistoa.
Kuvaamme myös ohjelmaa paljon ja katselemme virheitä kameralta.

Tässä vähän aikaa sitten saatiin uusi tytön tyllerö riveihin. Eli Annika, joka on aikasemmin voimistellut HeKon Hämppiksissä.

Viime viikonloppuna ahkerat valmentajamme, Riina ja Pilvi, seilailivat lahden toiselle puolelle etsimään meille pukuihin kangasta. Ja sieltähän sitten löytyi aivan mahtava kangas! Pian alkaakin pukujen tekeminen ja hamassa tulevaisuudessa häämöttää sitten kaikkien odottama ja rakastama strassien liimaus-päivä/ilta/yö!

Tulevasta puheenollen, keskiviikkona meillä on tiedossa yhteinen treenipäivä Korsossa Keravan Naisvoimistelijoiden Terra-joukkueen kanssa!

Terkuin ja herkuin Antsa

maanantai 3. tammikuuta 2011

Joulukuun elämää!

Nyt joululahjat on saatu ja Uutta vuotta on juhlittu eli aika pikkuhiljaa palata arkeen.Ennen lomaa Riinajoulupukki oli taas vähän siivoillut vaatekaappiaan ja tuonut säkillisen vaatteita meille..(se on niin hauskaa kateltavaa varmaan, kun puoli sekuntia siitä ku vaatteet on tiputettu maahan, koko joukkue on sen kasan päällä repimässä toisiltaan vaatteita. 10 sekuntia sen jälkeen yhdestä isosta kasasta on muodostunut monta pienempää ja silloin vasta ryhdytään katsomaan mitäs sitä on itselleen napannun. silloin ehkä muutamaa vaatetta saatetaan tarjota toiselle mut aina jotenkin kummasti onnistutaan valinnoissa melko hyvin.)

Meillä joululoma oli tänä vuonna jaettu kahteen osaan, koska pidettiin joulun ja uuden vuoden välisinä päivinä treenit. Vikat treenit enne joulua pidettiin keskiviikkona 22.päivä, jolloin meillä oli pieni söpö vieraileva tähti Tuutti!
Alkulämpästä ei meinannut tulla aluksi mitään, ku se söpö pallero juoksenteli kaikkien perässä, mutta loppujen lopuksi se rauhottui ja pystyimme keskittymään hyvin ohjelman treenaamiseen! Treenin lopuksi saatiin Lizzieltä pikkulahjat (PONNAREITA, koska kellään ei oo koskaan niitä) ja kokoonnuttiin matolle vielä joksikin aikaa loppuvenyttelemään ja sit syömään suklaata :DD Pukkarissa Sara antoi kaikille vielä joululahjat, se oli tehnyt jokaiselle sellaisen kaurapussin, jonka voi lämmittää ja hoitaa kipeitä lihaksia/sun muuta!

Tässä olikin sitten ehkä pisin aika pitkään aikaan, kun emme nähneet toisiamme. 23pv muutamat kuitenkin vielä törmäsivät toisiinsa Itiksessä, kun olivat kaikki lahjaostoksilla :D

Päivinä 28,29 ja 30 meillä oli 3h treenejä, jolloin lähinnä tehtiin koksuja, yhdessä sekä puolet ja puolet,korjattiin pareilta virheitä, kuvattiin ne koksut ja katottiin läpi läppäristä. Sitten oli taas muutama päivä vapaata. Uutena vuotena kokoonnuttiin Anzalle, kaikki tosin vähän eri aikoihin, kun jotkut halusivat nähdä vielä omia ystäviä sitä ennen. Oli ehkä osuvinta, kun kellojen lyötyä 12 alkoi soida Aikuinen nainen-laulu..se on niiiin krisubiisi! Sitä laulettiin ihan fiiliksissä! Tää oli kyl onnistunein uus vuos ikinä!





Vakituiset salivuorot alkoivat sunnuntaina ja silloin meillä olikin jo heti treenit. Treeneissä kuulimme uusituista säännöistä ja aloimme pähkäilee muutamaa uutta yhdistelmää, jotka meiltä nyt puuttuivat. Siinä sitten taas joutui purkamaan ohjelmaa aika lailla ja siitä seurasi sekasorto..just kun oltiin saatu ohjelma valmiiksi ja koreografia sujuvaksi..eiku..toisin päin! Maanantaina jatkettiin tämän ongelman parissa ja saatiin onneksi päätettyä sarjat sekä ängettyä ne oikeille paikoille. Nyt taas hiomista, hiomista ja vielä kerran hiomista.

Vielä yksi asia: Pilvi on aloittanut valmentamisen Elisessä ja on tullut Riinan avuksi myös meillekin! :)

Lopuksi vielä seuran Aladdin-joulujuhlasta muutama kuva, joita Heinin isä otti.. Lizille oltiin siis annettu päärooli eli Aladdin ja se olikin sitten melkein jokaisessa kohtauksessa mukana. Eli harjoittelemista riitti! Me muut oltiin Jafarin pahoja henkiä, heidän lopputaistelussa, sekä mukana lopputanssissa. Tämä oli meille aika uudenlainen kokemus! Meidän pikku Lizzie oli ihan huippu! <3

















Terkuin. Galina