tiistai 21. lokakuuta 2008

Tul:n aluekisat ja siis todella vaikeasti tavoiteltavissa oleva kultamitali

Nähtii Kisiksen kahvilas klo 8 jo nuttura pääs ja pohjameikit naamas(tai joillai oli ainaki). Mentii vaihtaa harkkavaatteet päälle ja lähettii katsomoo laittaa vähä meikkii ja riehuu keilojen kaa. Joskus puolelta alettiin tekee Annelin venyi minuutilla ja sit lämpättii. Tehtii vähä lihaksii ja jalanheittoi ja ohkaa laskuil ja sit oliki jo harkkasuokka. Se meni muuten ihan hyvin paitsi keilat vähä lenteli turhis kohis ku kädet vähä hikoili. No, käytii korjaa omat virheet nopeesti ja alettii meikkaa koska aikaa oli rajoitetusti.

Sit mentii pukee kaikki pukukerrokset päälle(joita todellaki oli paljon).Oltii liimaamassa hametta kiinni ettei se nousis kisasuokas ku kuultii et marssi alko ja lähettii juoksee ihan täysil alas, just ja just ehittii paitsi emppu joka ei suostunu enää juosta ku ois myöhästyny silti. Hyvin marssiki meni vaikka liimapurkki oli jääny kätee ja jollai tais olla keilatki...

Katottii pari ensimmäistä ohjelmaa jonka jälkee lähettii kiireel lämppää, koska 4 ensimmäistä ohjelmaa oli mennyt tosi nopeasti ja me mentii jo numerolla 12. Ihan turhaan kiirehdettii, koska ku oltiin lämpätty nii oli menny vasta joku 8. Tahti oli vähän hidastunu ku oli vaan yks tuomaristo niin ohjelmien välissä oli aina todella pitkä tauko. Loppujen lopuks Tiikerit oli menny(ne oli just enne meitä) ja mentii valmistautuu kisalavalle. Jotta keilat pysyisivät tällä kertaa kädes, laitettii vähän aurinkopuuteria käsiin ku talkkia ei löytynyt.

Käveltiin alkuasentoon Empun johdolla. Siltä vielä kuuli alkuasennossa että ollaan liian takana, mut kukaan ei enää viittiny siirtyä. Ja niin alkoi katastrofi! Heti ohjelman alussa valssihypyssä Emppu löi ittensä keilal jalkaa ku ei ollu tilaa hypätä ku jäätii liian taakse. Sen takii jalkaheitto epäonnistui ja sen keila ei lentäny tarpeeks pitkälle vaan jäi melkeen paikalle eli Galina ei saanu keilaa, mutta päätti silti heittää Anzalle keilan takas ja repäs Empulta keilan ku oli vaan yks keila, sen takii Empulla oli vaan yks keila ja Notilla 3. Hetken päästä Emppu tajus ottaa Notilta keilan ja sai jatkaa ohjelman tekoa. Teki kyllä mieli lopettaa tekeminen.... mut ei lopetettu kuitenkaa.

Muute ohjelma meni ihan siedettävästi tuli jotai pientä tasapainohorjumista ja eriaikasuutta ja myöhästyttii hieman yhdestä sarjasta koko joukkueella, se ei ihan täsmännyt musiikin kanssa. Eli kokonaisuudessa ohjelma ei ihan onnistunut :D Mutta hyvää harjoitusta saatiin tulevia kilpailuja varten ja pahin pelko oli jo mennyt.

Palkintojenjaossa saimme kuulla huimat pisteet eli kokonaiset 12.42 :DD (suoritukseen verrattuna vielä hyvät). Palkintojenjaon ja edustuskuvien oton jälkeen lähdettiin kuka minnekkin silti hyvällä mielellä ja "arvokkaat" kultamitalit laukuissa (Mutta jostain syystä meidän joukkueen valmentajat niitä eivät saaneetkaan, vaik kaikkien muiden joukkueiden valmentajat sai! Joku voi kertoo syyn, jos tietää..).

Kirjoittanut: Gali

notin lisäys: gali unohti et antsa unohti sukkikset ja sit ku se vihdoin sai ne ni ne meni rikki ja et mun nilkka melkee meni lämpäs ;)

maanantai 13. lokakuuta 2008

TUL:n Avoin Kutsuleiri, Kisakeskus. 11-12.10 Antsan silmin

Menimme kahdella autolla Kisakeskukseen. Noti, Senttu, Embe ja Sarkku meni Notin isän kyydillä ja Gali, Heiccu, Kekku, Kata ja mä mentiin Riinan kyydillä. Matka alko antoisasti klo. 7.10, ku Riina pyrhälsi hakemaa Kekun ja mut ostarin pysäkiltä (Kekku oli meil yötä). Kyydissä odotti Gali ja Heiccu. Kata me mentiin hakemaan Puksun sillan alta ja odotettii Kataa hätävilkut päällä pikkusten kömmellyksien seurauksesta. :D MUTTA onneksi auto sai kyytiläisensä matkaan ja näin alko ilonen matkamme kohti Kisistä! jee

Automatka suju nopeesti ja mukavasti rupatellen ja vitsaillen.. Toisten automatka meinas jäädä tien poskeen, mut onneks bensa riitti just ja just bensa-asemalle. Ja molemmat autot pääs perille turvallisesti. :)

Leiri alko ryhmien jakamisella ja me päästiin samaan ryhmään Pippureitten kanssa. Ekaks ohjelmassa oli balettia ja opena oli meille Krisuille tuttu Tamara. :) Baletti meni hyvin Plié-sarjoineen ja Granbatma-heittoineen, paitsi et kaaduin :DDD Sitte oli akrobatiaa ja tasapainoja Natalien (?) kanssa. Tehtiin kuperkeikkoja ym. ja selkätemppuja. Ja opittiin uusia jänniä liikkeitä esim. Hämppiksen! :))

Ruokailun jälkeen oli välinetekniikkaa Miirun kanssa eli tehtiin ohjelmaa, jossa onnistuin hutasemaan itteeni keilalla leukaan.. "Nyt sä saat kaksoisleuan!" sano Miiru ku menin kysyy Katalt, et alkoks mun leuka turpoomaan :D

Ohjelman jälkeen oli tanssia, jota opetti tosi mukava Marika! Lämmittelimme polvemme puhki pyörien ja puhisten ympäri salin lattiaa, jonka jälkeen teimme erilaisia askel sarjoja kulmasta kulmaan! Teimme myös pari spurttiharjotusta, mis onnistuin kaatumaan pahemmin tällä kertaa. :DDD Täräytin takaraivoni ja mut ohjattiin istumaan... Istuessani salin reunalla venyttelemässä muut teki tosi ihanaa ja venyttämistä vaativaa tanssia.

Sitte taas safkaamaan ja sen jälkeen ohjelmaa tuomareille, jollon Galina sai kirjaimellisesti maistaa keilaa, joka osu sen hampaaseen. Ohjelmien jälkeen oli iltamat, mis vietettiin Kisakeskuksen 50 vuotis synttäreitä! ONNEE KISAKESKUS! :) Iltamissa me esitettiin tanssi James Bluntin Out of My Mind-biisin tahtiin, joka sai hienon nimen Unohdettu Adolf, juontajan kämmäyksestä :DDDD Iltamien jälkeen me mentiin venyttelemään ja tekemään kaikki ilta-asiat, jonka jälkeen oli hierontatuokio. Ja sitten nukkumaan.

Seuraavana päivänä lihakset oli HIEMAN jumissa.. :D siitä huolimatta, me herättiin aikasin syömään ja venyttelemään. Ekaks oli taas balettia ja sen jälkeen oli ohjelman katselua. Lihasten tukkoisuudesta huolimatta yritimme tietysti parhaamme, mut liikaa häsläystä. Sen jälkeen oli tanssi ja opimme taas hienoja uusia sarjoja. Ja nyt mäkin pääsin tanssimaan sitä ihanaa tanssia.! :) Sitte apetta naamaan, jonka jälkeen oli viimeinen ohjelma, välinettä, eli ohjelmaa Miirun kera. Ja sitten alkoki matka takas kotia kohti.! :)

Anza kuittaa...

p.s. Riina on kiva ja alko valmentaa meit.

p.p.s. Puhis on tyhmä ja lähtee Luxembougriin 9 kuukaudeks. We'll miss u<3 (saadaa nää tiedot päivitettyy muualle sivustoon KUNHAN Puhis opettaa meitä muitakin koodaamaan:D)

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Minnaa - Me-näkökulmasta. Mietippä sitä.

dingding

Tänään PuXun kolmen tunnin harkoissa tunnin lämpättyämme aloimme työstämään Miirun (ja Puhiksen&Minskin) kanssa ohjelman loppuosaa. Kunnon paikkoja ohjelmassa ei vielä ole - opettelemme liikkeet kunnolla ensin, mikä on hyvä, kun emme ole varmoja monella tulemme kisaamaan kisoissa. Näillä main ainakin Heidi on poissa laskuista (ainakin ekoista kisoista) nilkkavamman takia.

Aloimme treenaamaan ohkaa vasta noin kuukausi sitten, kun kesäharkoissa halusimme painottaa enemmän fyysisien osien treenaamiseen, kuin itse ohjelmaan. Pidimme tosiaan harkkoja läpi kesän, vaikkakin suurimmassa osassa jouduimme treenaamaan vajaamiehityksellä, kun mm. Kekku vietti Tanskassa melkein koko kesän ja Galinakin matkaili Lontoossa. Kesä menikin suht. nopeasti keiloja heilutellen ja sillee.

MUTTA nyt siis harkoissa olemme parin viikon ajan tehneet ponnua ja vartalonvoimaa, jotta saisimme näyttävät hypyt ja vartalot (in our dreams), mutta nyt yritämme keskittyä siihen ohjelmaan enemmän, koska olemme hiukkaCn myöhässä aikataulusta. Pukujakin pitäisi alkaa vääntämään (teen niistä erillisen postauksen myöhemmin).

Näin nyt ja olis kiva jos joku muuki vois kirjotella tänne jotai keissiä. Sais vähän muidenki näkökulmaa. Vaik eihän mun näkökulmassa mitää vikaa oo. Päinvastoin. nimimerkillä rakastan itseäni usein hieman liikaa

<3: Minski

PS. SINÄ, joka juuri nyt luet tätä tekstiä ja haluat mahdollisesti tietää Kristalleista lisää, laita ihmeessä kommenttia ja postausehdotuksia. Luemme kaikki ja voi hyvinki olla niin, että ehdotuksestasi tehdään postaus. :)

lauantai 20. syyskuuta 2008

Uusittujen sivujen uusittu blogi

Sivujen uusiutuessa ajattelimme uudistaa blogin kokonaan myös, mikä näkyy sen siirtymisenä tänne blogspottiin. Näin postaaminen on helpompaa ja sen myötä postaustahti saattaa myös nopeutua. kröhhhh

Tällä hetkellä Kristallit treenaavat uutta keila-ohjelmaansa ahkerasti treenisaleilla, mitkä tosin ovat hieman epävakaiset kun treenipaikat muuttuvat viikottain mm. ylppäreiden ja muiden estojen takia. Lähitulevaisuudessa on luvassa Tul:n kutsuleiri Kisiksellä (tarkempi aika löytyy kalenteri-osiosta), minne yritämme saada ohjelman valmiiksi.

Tässä tämä näin alkuun.

Terkuin Minna