torstai 22. joulukuuta 2011

Jouluja kaikille!

Ääk en voi uskoakkaan, että on mennyt taas yksi vuosi! Vastahan yhdessä juhlistettiin vuotta 2011 ja nytkö se on jo vaihtumassa? Noh ei mikään muu auta kun totuttaaa itsensä siihen ajatukseen, kun kerran treenilomakin alkoi..Tänään oli siis viimeiset treenit ennen joulua ja onhan se outoa ku ei kolmeen päivään nändä toisiamme, sen mukaiset hyvästelytkin oli äskön! :) <3

Koko treeni kuunneltiin erilaisia joululauluja, mitä Riina aina valitsi meille. Tonttulakkeja kellään ei ollut päässä, vaikka eilen oltiinkin puhuttu, että vois pistää :D Loppuverkka Heiccutontun johdolla ja sitten oli hyvä fiilis lähteä pienelle lepotauolle. Treenien lopuksi jaettiin toisillemme joulukortteja ja pikkuyllätyksiä! :)

Treenien jälkeen päätettiin lähteä yhdessä, kuitenkin melko vajaalla porukalla syömään kiinalaiseen ravintolaan, Malmille :D Se oli sitten pienimuotoinen kauden päättäjäinen/pikkujoulut, kun ei kumpiakaan oikein ehditty järjestämään missään välissä. Hyvä ruoka kuitenkin kelpasi vallan hyvin, seura oli sitäkin parempaa.

Kaikkien niiden ruoka-annosten jälkeen istuskeltiin ja juteltiin, kunnes meitä kehotettiin rupeaa maksamaan, kun paikka oli menossa kiinni! Pitkien hyvästelyjen jälkeen päästiin lähtemään koteihimme päin, mutta Lissukan kanssa lähdettiin pienelle koeajolle, ku se oli päässy inssin tiistaina ykkösellä läpi(WOHOOO)! Minttu oli todistamassa tätä parin kilometrin matkaa :D Päästiin perille asti ja autokin säilyi ehjänä..Sitten taas hyvästelyjä ja matka jatkui nyt kohti Mintun kotia..sitten taas hyvästelyjä ja vihdoinkin mäki pääsin kotiin asti!
Nyt kyllä tuntuu omituiselta..vatsa täynnä mutta olo tyhjä?.... No heei onneksi treenit taas jatkuu 26 päivä ja ruvetaan tekemään toivottavasti vähän enemmän sitä kevään ohjelmaa! Eli mitään pitkää joululomaa meillä ei ole. Joulun ja uuden vuoden välissä treenataan aika paljon, että ohjelmaa saataisiin kasattua mahd. paljon, mutta hyvä niin, mitä muutakaan tekemistä meillä olisi jos ei treenejä ;D ..säälittävää..

Mut nyt toivotan hyvää joulua kaikkien Krisujen puolesta! Nauttikaa!


-gali-

torstai 15. joulukuuta 2011

Syntymättömyyspäivä pippalot!


Hejssaan!
Nooh..minä tässä taas päätin kirjoittaa vähäsen. Elikkä siis SM-kisojen jälkeisenä lauantaina oli Elisen joulujuhla ja samalla Elisen 90-vuotisjuhla. Näytöksen teemaksi oli valittu Liisa ihmemaassa ja meidän kohtaus syntymättömyyspäivän juhliminen.

Koko tanssi tehtiin alusta loppuun keskiviikon aamutreenissä ja aika hyvä siitä tulikin vaikka aikaa oli hyvin rajoitetusti! Heicusta tehtiin pupu ja Liisa sai olla Hatuntekijä, me muut sitten olimme hmm..kattiloita? :D Tehtiin siis liikkeitä välillä kattila kädessä taikka päässä :D Tanssi ehdittiin saada hyvään kuntoon, koska osa sarjoista oli viimekevään kisaohjelmasta ja yks tais olla keilaohjelmasta, keilojen sijasta käsissä vaan oli kattila :DD Tanssissa piti oikeasti pitää hauskaa, että se olisi joltain näyttäny. Tää oli ihanaa vaihtelua näin kisakauden jälkeen!

Tultiin myös mukaan lopputanssiin, mutta meijän osuus oli hyvin pieni, koska emme olleet mukana niissä yhteisharjoituksissa, kun kisakausi oli silloin vielä kesken. Tansssin lopuksi muodostettiin koko maton kokoiset numerot 9 ja 0.


Näytöksiä oli kaksi, klo 14 ja 17. Niiden välissä oli sopiva rako käydä hankkimassa Riinalle ja Pilville pienet kiitoslahjat. Siinä sitten juostiin minä ja Seena pää kolmantena jalkana ympäri stadia. Mutta siitä selvittiin, saatiin jopa lahjatki paketoitua eikä myöhästytty toisesta näytöksestä :) Sen näytöksen väliajalla meidät, junnumaajoukkue ja naistenmj palkittiin hyvästä menestyksestä. Noo..mikäs siinä edustaa lavalla joukkuetta semi edustavissa kuteissa..:D "missä on Heidi Marin?" "Se on tossa edessä toi pupu"
toki onnistuttiin tässäkin mokaamaan..minä ja sara lähettiin kävelemään vähän ennen aikoja pois ja vasta verhon takana huomattiin, ettei kukaan kävellyt perässä..juostiin sitten takas lavalle ja sit heti perään lähettiinki sitten taas kaikki yhdesssä pois :D

Huhhuh..nyt on siis se kausi paketissa ja kevääseen lähdetään täysin eri asenteella! Maanantaina treenien perään käytiin tosi hyvä keskustelu ja saatiin sanottua kaikki mikä on vaivannun nyt viimeaikoina itseään.

Yksi hyvä musaehdotuski on jo, kunhan siihen löytyisi vielä pieni lisäys, niin se olisi täydellinen! Eilen myös tehtiin pari uutta sarjaa..AAH en malta odottaa, että ruvetaan tekemään ohjelmaa kunnolla!
tässä vielä olisi tämä meidän tanssi! :)Valaistus oli hyvin voimakas eikä se sitten oikein ollut yhteistyössä puhelimen videokameran kanssa..

terkuin..kukas muukaan ku galina :)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Turtlesit Turussa

Paljon ehti tapahtua viime viikonlopun aikana ja vielä on viimeinen puristus jäljellä ennen huiman parin päivän lomaa joulua vietellessä. Loppuviikon ja seuraavan alku menikin kisojen, synttäreiden, ylppäreiden, taksien, mandariinien, syntymättömyyspäivien, pokaalien, mitalien sekä muiden hullutusten kanssa.

Perjantaina kokoonnuimme jälleen tutussa ja turvallisessa Latokartanossa viimeiseen harkkaan ennen lähtöä Turkuun. Autot starttasivat treenin jälkeen ja olo oli jännittynyt viikonlopun haasteeseen. Turkuun tullessa jakauduimme hotellihuoneisiin. Minä, Heidi, Galina ja Liisa huomattiin, että huoneidemme välissä oli mysteerinen ovi. Kysyimme respasta mahdollista avainta ja saimmekin koodattua kortit niin, että kulku huoneisiimme onnistui ovesta ongelmitta ja näin saimme ikään kuin yhdistettyä huoneemme. Illalla vietimme vielä aikaa yhdessä, mm. kuunnellessa mahdollista kevään uutta musiikkia ja väsyneenä menimme nukkumaan.

Lauantai aamu alkoi rauhallisesti aamupalan merkeissä hotellilla. Teimme harkkanutturat ja suuntasimme hallille. Kiltti taksikuski otti tilataksiinsa 10 tyttöä ja kiidätti meidät Kupittaan urkalle (kylläkin sekaannuksessa Kupittaan aseman kautta). Aamuharkka suoriutui hieman tutisten ja sen jälkeen meillä olikin aikaa vaihtaa nutturasta toiseen ja laittaa meikit. Pukuhuone raikasi Rihannan tahtiin ja paljosta ajasta huolimatta onnistuimme melkein myöhästymään avajaismarssista (astuimme matolle lauantaina ensimmäisenä joukkueena kisapuvun kera, sillä aloitimme marssin). Marssin jälkeen ehdimme katsoa kisoja, jonka jälkeen aloitimme lämpän. Suoritus meni alkukilpailulta, jälleen Riinan sanoja käyttäen ihan ookoosti. Pari virhettä sattui ja finaaliin tulisi korjata virheet. Korjauksien jälkeen lähdimme syömään Riinan ja Pilvin ystävän luokse. Harhailimme sateisessa Turussa, mutta löysimme perille pieneen kerrostaloasuntoon. Söimme tortilloja ja katsoimme X-Factoria (ohjelmasta on tullut melkein perinne Krisuille).


http://www.youtube.com/watch?v=H-0OuRVCAK8&ob=av2e

Lauantai oli myös Annikan 18-vuotis synttärit, jota juhlistimme Pilvin ja Riinan ostamalla trio jätskillä :D Annika sai myös hienon hatun (toivottavasti bongasitte sen palkintojen jaossa ;)). Mahat täynnä lähdimme jälleen suunnistamaan Turkusessa hotellille ja matka taittuikin nopeasti laulellessa. Hotellilla suihkun raikkaina kutsuimme kaikki meidän uuteen tuplahuoneeseen ja jaoimme Annikille yhteisen synttärilahjan. Kuuntelimme monta tuntia erilaisia synttärilauluja ja juttelimme. Muut seurasivat hullaantuneena minun ja Annikin leikkimielistä taistoja sekä Heicun hedelmäshowta. Hassuttelun jälkeen painuimme jälleen väsyneenä pehkuihin.

Sunnuntai aamu alkoi aikasemmin, banaanit ja ripset väsättiin jo ennen aamupalaa kaikille valmiiksi. Super pakkauksen jälkeen odotimme taksin ja tällä kertaa jouduimmekin jakaantumaan kahteen taksiin. Hallille päästyämme lämpäsimme harkkaan. Harkka suoriutui jälleen tutisten ja siihen ei oltu tyytyväisiä. Olimme treenanneet paljon varmuutta viime viikoilla salilla. Sekä tunnelmaa mikä olikin hyvää jo aamusta alkaen. Harkan jälkeen ei jääny niin paljon kuin edellisenä päivänä aikaa valmistautua ja jotkut riensivätkin kauppaan ruokaostoksille. Ehdimme kuitenkin katsomaan ja kannustamaan Smaragdeja ja hetken rauhoittua katsomossa. Kisalämppä alkoi itsevarmuudella ja kaikilla oli hyvä fiilis. Ennen matolle menoa Riina painotti meille kuinka upealta, hienolta ja varmalta tekeminen näytti. Suorituksessa näkyi rauhallinen tunnelma ja ilmennys mihin oli pyritty. Tasapainot olivat huteria ja alastulot epätäsmällisiä, mutta suorituksessa mennään keväällä vai ylöspäin ja tästä on hyvä jatkaa :).
Ennen palkintojen jakoa puhuttiin tulevasta joulunäytös ohjelmasta ja sanottiin hyvästit keiloille :D. Sitten Annikille synttärihattu päähän ja iloisin mielin palkintojen jakoon. Sen jälkeen oli yllättäen yhteiskuvien aika ja kimpsut ja kampsut kasaan ja kohti ihanaa Helsinkiä (meidän auto lähti Keravalle3<3<<3 XD).


Päätettiin myöhemmin illalla, kun päästiin niin aikaisin kisasta, että menemme vielä illaksi Annikille synttäri juhlille. Kokeilimme heti loistavia tuotepalkintoja eli hiusten muotoilutuotteita ja bostailimme väline SM-mitalien kera :D.
Seuraavana päivänä maantaina olikin vuorossa Galinan kauan odotetut ylioppilas juhlat! Paikalle saapui Krisujen vanhoja tähtiä, valkut sekä Minttu :). Minäkin pääsin tai pitäisikö sanoa löysin perille suurten ongelmien saattamana :D. Ohjelmassa oli Heinin hieno viulukonsertto (viulua kokeili moni muukin, mutta jostain kumman syystä soitto ei kuulostanut samalta?), vanhojen aikojen muistelua, hassuttelua, pojun kohtalon kauhistelua sekä syömistä. Ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa. Suuret onnittelut Galtsulle valkolakista ja äLlästä!

Koko viikonloppu ja maanantai oli raskas, mutta erittäin onnistunut ja hauska. Se lähensi jälleen paljon meitä ja nyt onkin aika haalia uusia muistoja.. TUSEN TACK! Onnittelut vielä Annikalle ja Galinalle sekä erityiset onnittelut kisojen voittajille!


Seuraavaksi Krisut nähdään jo tulevana lauantai Elisen upeassa joulunäytöksessä Liisa ihmemaassa Töölön kisahallilla. Tervetuloa katsomaan!

Ja ainiin OIKEN HYVÄÄ SYNTYMÄTTÖMYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE ;) <3



Rakkaudella Sallus :p