sunnuntai 29. elokuuta 2010

Syyskausi alkakoon!

Heipähei,pikkuhiljaa olemme alkaneet tottua uuteen seuraamme ja treenaus on kovassa vauhdissa. Viime viikon maanantaina treenasimme mäkelänrinteen uimahallin salissa muiden Elise-voimistelijoiden kanssa. Siellä räpsittiin kuvia ja kirjoitettiin lehtijuttua Taiteiden yön esiintyjistä.


Perjantaina oli siis Taiteiden yö-esitys Espan lavalla, johon mekin osallistuimme. Esitimme molemmassa näytössä Mirah-The Garden musiikkiin tehdyn tanssin. Tanssi oli keksitty Italian matkaa varten, jota muutettiin sitten hiukan ottamalla pois 6m x 6m kokoisen lakanan ja kukat. Myös uusi tulokkaamme Heini VVS Cinerasta pääsi mukaan tanssiin. Mutta Janni ei päässytkään tulemaan, koska oli saanut jonkun uuden taudin flunssan perään. Ensimmäinen näyttö ei sujunut kovin hyvin ja ilmaisua jäi vielä puuttumaan. Näyttöjen välissä jaettiin seuraesitteitä. Toinen esiintyminen sujui paljon paremmin, ilmaisukin oli kohdallaan koko ohjelman ajan, sekä saatiin hieman valoshowta ja savua lavalle. :) Savu kyllä hankaloitti meidän tekemistä, sillä välillä ei nähnyt yhtään mitään, mutta loi tunnelmaa! Tämän jälkeen jaettiin myös jonkun aikaa esitteitä ja otettiin jengikuvia kaveiden kameroilla. Sitten otettiin vielä kaikkien esiintyjien kanssa yhteiskuva, joka luultavasti menee seuran sivuille.










sitten kävi näin :D

Viikonloppu meillä oli vapaa treeneistä, mutta lauantaiaamuna Riina ja Heidi (2muuta saivat tulla myös mukaan,niin galina ja seena tulivat) menivät Kanneltalolle kokeilemaan mixata kevään musiikkia. Kanneltalolla Heidin isä toimii äänimestarina ja otti haasteen vastaan. Takoituksena oli yhdistää 2musiikkia, mutta kuunneltua ne hyvillä äänentoistolaitteilla ne kuulostivat ihan eri tyylisiltä, siispä päätettiin kokeilla mixata yksi kisamusaksi. Siinä kului yli kolme tuntia ja aikaseks saatiin vaan raaka versio, joka ei kuullostanut kovin hyvältä. Päätettiin, että kuunnellaan sitä nyt salilla ja muokataan myöhemmin paremmaksi.

Tänään Heidi kuitenkin päätti itse kokeilla mixata musiikkia, lisäili kaikkia hienoja äänitehosteita ja lopputulos oli positiivinen yllätys! Version kuuli melkein kaikki Krisut sekä Riina. Pientä fiksattavaa olisi vielä ihan alkuun ja loppuun, mutta nyt siis tiedämme, että musiikki toimii. Eilen siitä ei oltu niinkään varmoja.
Vihdoinki pääsemme aloittaa tekemään kevään ohjelmaa :)

Maanantaina alkaa vakituiset salivuorot. Treenejä meillä tulee olemaan edelleen 5 kertaa viikossa,mutta tuntimäärä kasvaa joissain vuoroissa kolmeen tuntiin. Salivuorot meille on hankittu erittäin hyvät, nimittäin jokaisissa treeneissä pääsemme tekemään matolle! Joukkuevoimistelussa tämä on hyvin harvinaista.

Syksyn SM-kisat pidetään Helsingissä, joten ainakin ne tulemme varmasti katsomaan. Sekä kauden ekat kisat eli Cailap Cup olisi kiva myös päästä katsomaan :)Winter Gameihin meidän olisi tarkoitus osallistua, jos vaan saadaan ohjelma hyvään kuntoon siihe mennessä.

Päätin saada tänään edes jotain hyödyllistä aikaseks ja kun olen viettänyt aivan koko päivän koneen ääressä, blogi oli oikea valinta :D Ei muuta tällä kertaa.

Galina kuittaa

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Hui hai!

Oikein mukava sää jyllää nyt täällä Helsingin yllä!
Tässä ollaan nyt muutama viikko jo treenailtu ja se on alkanu taas rutinoitua kesän tauon jälkeen.
Tänään oli luvattu superaurinkoista ja lämpöstä päivää, nii käytiin muutaman krisun kanssa Uimastadikalla ennen treenejä. :)
Treeneissä oli tänään vieraileva tähti - nimittäin Kekku! Oli aivan mahtava nähä, koska edellisen kerran nähtiin Kekku siellä Italiassa (matka meni loistavasti ja oli aivan mahtava kokemus - siitä tulee ehkä myöhemmin erillinen teksti :)) Treeneissä ollaan nyt tehty viikko tai kaks kaikenlaisia liiketekniikoita ja lihaksia.
Tänään myös kuultiin, että esiinnytään Taiteiden Yössä siellä perus Espan lavalla, missä ollaan esiinnytty jo monen monta vuotta! (muistan varmaan vieläki sen ekan esiintymisen siellä..?) Joten treeneissä muunnettiin meidän tanssia sinne Taiteiden Yön esiintymiseen ja sitten tuleviin muihinkin esiintymisiin! :)

Ja vitsi toi sää! Ei voi muuta sanoa, kun tervetuloa pimeät ja sateiset syysillat taas.. Ilosesti oltiin kotia päin käppäilemässä, ku yllättäen bussimatkalla nous kauheet pilvet ja tuli ihan törkee pimeys :O Kunnon "Sata salamaa iskee tulta ja koko maailma räjähtää!" Salamit vaan välkky ja ukkonen paukku. Ja sitte ku kävelin bussipysäkiltä kotia, nii iskipä sitten ihana kaatosade päälleni! Olin ihan litimärkä ku pääsin kotiin!
Jos tää syksy nyt tästä sitten alkaa, nii pakko laittaa tähän loppuun muutama oikein mukava kesäkuva! :)


Ah, Suomen luonto ja kesä on niin kauniita! :) Kuva otettu jossain päin Saimaata, kun oltiin kattomassa Pohjois-Euroopan suurimpia kalliomaalauksia :)


Kesä ilman piknikkejä on huijausta! ;)


Lizzien mökiltä otettu kesäinen kuva Seenasta ja Sarasta :)


Kesäfiiliksillä Antsa..

maanantai 2. elokuuta 2010

Uusia tuulia

Kesäloma alkaa olla lopuillaan, ja treenit ovat taas alkaneet parin viikon tauon jälkeen. Vaihdoimme seuraa Helsingin Kotkista Eliseen valmentajamme perässä. Eliseen perustetaan muutaman vuoden tauon jälkeen taas joukkuevoimistelu puoli ja uudessa seurassa saamme toivottavasti paljon apua uusilta ihmisiltä ja lajin tuntijoilta. Päätimme myös, ettemme kisaa nyt syksyllä 2010, vaan keskitymme kehittämään heikkouksiamme sekä hoitamaan vähemmälle huomiolle jäänyttä opiskelua. Cecilia ilmoitti Italian matkan jälkeen, että hänen motivaationsa ja aikansa eivät enää riitä kaikkeen, ja voimistelun täytyy valitettavasti jäädä (we miss you honey!).

Nyt olemme ahkerasti etsineet keväälle musiikkia, ja jokunen hyvä ehdokas on jo löytynytkin. Riina ideoi koko ajan uuteen ohjelmaan liikkeitä ja treeneissä lähinnä kuntoilemme.

PS. Poistimme meidän nettisivut, sillä niiden muokkaaminen on hyvin vaikeaa. Blogin päivittäminenkin on paljon helpompaa sekä nopeampaa ja täältä löytyykin kaikki tärkeimmät asiat.

-Seena&Galina