lauantai 12. toukokuuta 2012

Koko kisakausi yhdessä blogitekstissä

Tässä on ehtinyt vierähtää jo melkein kokonainen kisakausi eikä blogia ole päivitetty sitten Rostovin kisojen. Ensimmäiset kilpailut Suomessa kisattiin Caribia Cupissa, pettymys oli suuri, kun pisteet olivat yli 2pistettä vähemmän kuin Oscar Cupissa, vaikka eihän ne tavallaan olleet kovin verrattavissa toisiinsa. Kisojen jälkeen jatkettiin kuitenkin entistä motivoituneemmin hiomaan ohjelmaa. Caribia Cupin jälkeen ollaan sitten ehditty kisaamaan Tul:n piirin kisoissa, mikä voitettiin, en tiedä monennetta kertaa (eipä siellä oo tainnut nyt pariin vuoteen olla oikein ketään vastustajia). Svolin aluekilpailut kisattiin tutussa Töölön kisahallissa.

MM-karsinta käytiin Vaajakoskella Kilpasarjojen finaalin jälkeen. Kisoihin lähdettiin lauantaina aamupäivän treenin jälkeen ja yövyttiin Jyväskylän hotellissa. Suoritukset olivat perussiistejä eikä mitään isoja mokia tapahtunut. Kuitenkin 2. näyttö oli huomattavasti vapautuneempi sekä tarkempi. Suorituksiin oltiin siis tyytyväisiä, mutta pisteisiin ei niinkään, vaikka toisen näytön pisteet nousivat reilut puoli pistettä ensimmäisestä näytöstä.

Tänä keväänä kisakausi on osoittautunut harvinaisen pitkäksi (1.kisat helmikuun lopussa ja vikat nyt vkl!).Olemme ehtineet hioa ohjelmaa hyvin paljon nyt kisakaudellakin, varsinkin  MM-karsinnan jälkeen kun on ollut pitkä väli SM-kisoihin. Kisoja on ollut melko harvaan tahtiin ja sen ansiosta olemme pystyneet pitämään vähän kevyempiä treeniviikkoja, jotta lihakset eivät menisi niin tukkoon. Pääsiäisenä meillä oli jopa kolmen päivän loma! Se tuli kyllä niin tarpeeseen! Mutta vaikka kuinka yrittäisi, niin kyllä ne lihakset ja koko kroppa huutaa hoosiannaa nyt kun viimesiä viedään.

Huomenna starttaa viimeiset kisat eli SM-kilpailut. Ne käydään taas hyvin tutussa Töölön kisahallissa. Jännä, kun sieltäkin on niin erilaisia muistoja ja fiiliksiä.. Tuntuu jotenkin hassulta vetää viimeisiä ohjelmankohtia jo kisapuku päällä, juuri ennen kun joukkue tullaan hakemaan keskittymistilaan siinä samalla alueella ja matolla, kun missä on tottunut vetämään keskiviikkoaamuisin silmät ristissä ja aivot unessa mm. lattiabalettia :D

Tsemppiä kaikille kisoihin! Nyt nautitaan!

Loppuun vielä pisteitä:

Caribia Cup: 4,75  2,45  7,40 = 14,60
Tul.n piiri: 4,80  3,20  8,25 = 16,25
Svolin alue: 5,05  2,85  7,45 = 15,35
MM-karsinnat: 1.näyttö: 4,80  2,70  7,35 = 14,85
2.näyttö: 4,95  2,75  7,65 = 15,35


KANATANSSI keskellä kisaohjelmaa..ööö..siiis voiko joku näyttää tältä?....minä

3 kommenttia:

  1. Hajosin tolle kuvalle ku katoin Petrin kuvia:D Onnea SM:eihin!

    VastaaPoista
  2. Galina oot niin ihana ku melkein yksin jaksat ylläpitää tätä blogia <3

    VastaaPoista
  3. ja säki oot nii ihana et sanot ton jokasen mun kirjottaman tekstin perään :D

    -galina

    VastaaPoista