lauantai 6. marraskuuta 2010

Treeniä ja vielä kerran treeniä!

Kun muut olivat kisaamassa aluekisoissa, ei mekään laiskoteltu. Nimittäin tänään meillä oli tehotreenit 9-15 Liikuntamyllyn peilisalissa ja paikalle oli kutsuttu Marika ideoimaan ja muuntelemaan kevään ohjelmaa. Tehtiin kunnollinen lämmittely, että paikat olisivat hyvin auki kaikki seuraavat tunnit ja kun olimme valmiina, saapui juuri sopivaan aikaan Marika. Näytettiin aluksi yksi koksu musiikilla, että Marika olisi saanut vähän ideasta kiinni, jonka jälkeen Marika valitsi jonkun kohdan mikä iski silmään ja alkoi ideoimaan siihen jotain hieman erilaista ja enemmän näyttävämpää. Saatiin paljon uusia ideoita moniin kohtiin, joita sitten myöhemmin toteutetaan paremmin liikkeinä. Päästiin myös itse improvisoimaan, ja kokeiltiin innokkaasti uusia ehdotuksia. Loppujen lopuksi monet ohjelman kohdat saivat lisää eloa tai vauhtia :) Jossain vaiheessa pidettiin lyhyt ruokatauko, jonka jälkeen jatkettiin vielä vähän aikaa Marikan kanssa. Kahden aikoihin Marika sitten lähti ja me jäimme vielä tunniksi miettimään näitä ideoita ja keksimään liikkeitä. Treenistä saatiin paljon irti ja ohjelma elävöityi taas lisää. Siitä kiitos Marikalle!

Huomenna aloitetaan treenit poikkeuksellisesti tuntia aikaisemmin ja hiotaan näitä uusia kohtia, sillä ohjelman pitää näyttää ensi viikonloppuna siltä, että sitä kehtaa esittää Rytmisen SM-kisoissa sekä jossain toisessa tapahtumassa, mistä emme tiedä vielä yhtään mitään :D Tuon yhden tunnin jälkeen meillä on normisti ballettia sekä tanssia, joiden jälkeen jatketaan vielä 1,5h ohjelman hiomista.

Tästä syksystä vielä sen verran, että nyt ollaan saatu Riinalta henk.koht kotitreeni, joka on laadittu jokaiselle LTP-testin tulosten perusteella. Treeni sisältää sekä venyttämistä, hierontaa ja lihasten vahvistusta. Sitä sitten tehdään 3-4kertaa viikossa n. 6 vk ajan, jonka jälkeen sitä muutetaan. Tarkoituksena on parantaa kaikkien heikkouksia, ja vähentää lihasten tasapaino-ongelmia. Ollaan myös lenkkeilty tässä koko syksyn ajan yleensä perjantai-treenien päätteeksi sekä tehty treenien aluksi tai päätteeksi kaikenlaisia kuntojuttuja, että kunto kohoaisi muullakin kun ohjelman läpimenolla.

Joulukuun 11.päivä meillä on seuran joulunäytökset ja 12. päivä kisataan Winter Gameseissa. Näistä sitten myöhemmin lisää.



mikä voisi olla ihanampaa ku tälläinen sää nyt! <3


Kylmin terveisin. galina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti