sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Caribia Cup

Yli viikko sitten sunnuntaina kisattiin Turussa Caribia Cupissa. Matkaan lähdettiin tosi aikaisin aamulla junalla. Matka sujui aika hyvin, mutta nukkumisesta ei oikein tullut mitään, kiitos muutamille siitä konduktöörilaulusta ja muusta mukavasta! :)) Kupittaalta lähdimme kävelemään kisapaikalle, mutta käveltyään reilut 2km, huomattiin, että oltiin kävelty väärään suuntaan ja tilattiin taxit.
Harkkasuoritus ei mennyt ihan nappiin, oli löysää tekemistä eli siis parannettavaa kisasuoritukseen riitti vielä. Loppuverkan jälkeen meillä oli tosi paljon vapaa-aikaa, mutta päätimmme laittaa jo heti valmiiksi nutturat ja pohjameikit. Katsottiin vähän kisoja, otettiin rennosti/nukuttiin "pukkarissa" ja käytiin syömässä Caribian ravintolassa, jonka palvelu ei ollut mitään parhaimmistoa ja pastan tekemiseen meni ihmeellisen kauan aikaa.
















Kisasuorituksen jälkeen sai pettyä itseensä. Kaikki tekniset osat menivät pilalle, aina joku romahti jostakin tasapainosta, pystypirrojen alastulos olivat aivan eriaikaiset ja illusarja oli taas eriaikainen, vaikka sitä oltiin harjoiteltu edellisissä treeneissä niin paljon. Tiedettiin jo siis valmiiksi, ettei tulla saamaan ainakaan teknisestä paljon mitään eli pisteet eivät tulleet yllätyksenä: 3.95 2.10 7.5 = 13.55...kauden surkein suoritus oli siis jo suoritettu ja niin ei tule enää tapahtumaan, se oli hyvä opetus meille. Ja tuli sekin nyt koettua. Aikainen herätys ja lyhyet yöunet teki varmasti myös tehtävänsä, mutta se piikkiin ei voi kaikkea laittaa.

Pisteiden jälkeen lähdettiin kiireellä juna-asemalle ja kerettiin just ja just junaan. Junamatka sujui melko hyvin, lukuunottamatta 20min pysähtymistä. Majouttauduttiin koko jengi lastenleikkipaikka-vaunuun(oikeat paikat kaikilla eri vaunuissa) ja muutama laskikin ihan innoissaan hurjaa liukumäkeä. Perillä Helsingissä olimme vähän jälkeen yhdeksän.



Gali kuittaa!
PS. Tän aikana ku latasin kuviii tänne nii mun kone tilttas ainaki 5kertaa, et vaivaa on nähty ;)




4 kommenttia:

  1. harmi et teidän suoritus meni sit niin pieleen, mut tsemii jatkoon!

    VastaaPoista
  2. VOI LUOJA. me näytetään tosi vanhoilta ja isoilta (ei lihavilta, kovin) nois kuvissa... SIIS kisakuvissa t. janni

    VastaaPoista
  3. Haha ehkä me ollaa kasvettu vihdoin :D

    VastaaPoista